Vuonna 1918 isoäitini osui satakuntalaisen pitäjän kirkonmäelle väärään aikaan.
Hautausmaan laidalle oli kaivettu kuoppa, ja sen reunalla seisoi miehiä. Punaisia vankeja ammuttiin parhaillaan joukkohautaan.
Vuonna 1944 isoisäni katsoi Kannaksella viimeisen kerran taloa, jonka oli rakentanut valmiiksi jatkosodan aikaan.
Vähänpä hän tiesi uutta elämää läntisessä Suomessa raivatessaan, että pietarilainen suku sai siitä itselleen kelpo datshan, yhä käytössä olevan.
Karuja muistoja on varmasti liki joka suvulla. Ei Suomi kuitenkaan ainoa maa ole, joka on saanut aloittaa aivan pohjalta. 1900-luvun historia Euroopassa ei ole kaunista katseltavaa.
Siihen nähden on liki uskomatonta, mihin kuntoon koko Eurooppa on pystynyt itsensä nostamaan. Maanosa on yleisesti hyvän elämän tyyssijaa.
Rajat alkavat vihdoin olla jälleen yhtä vähän merkitseviä kuin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, edellisen pitkän rauhan kauden jälkeen. Se kehitys vielä jatkuu, isoimpana askeleena edessäpäin odottaa EU:n ja Venäjän välinen viisumivapaus.
Silti koko Euroopan meno on nyt jotenkin kuin olisi hukassa. Se on sääli. 1900-luku näytti, mitä Eurooppa voi olla pahimmillaan, ja se ehti näyttää myös sen parhaimmillaan. Sitä aikaa tässä on eletty, ja kunniaa on syytä antaa sellaisille käsitteille kuin sivistys ja arvot. Siitä suunnasta löytyy selitystä myös sille, mitä Suomessa on tapahtunut.
Sana kansansivistys kannattaa palauttaa mieliin. Sillä ei kai mikään muu pysty selittämään sitä, kuinka erinomaiseen kuntoon Suomi on kyennyt itsensä rakentamaan: vahvaksi pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi sodasta paljon vähemmin vammoin selvinneiden pohjoisten naapurimaiden rinnalle.
Nyt sitten -- jos Newsweekin tutkimukseen on uskominen -- ollaan paras paikka ihmisen elää.
Sitä ei ole hetkessä synnytetty. On hyvä muistaa tämä kohta työväenliikkeen Forssan ohjelmasta vuodelta 1903:
"Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa. Kansakouluissa maksuttomat opetusvälinekappaleet sekä ylläpito kaikille oppilaille, ylemmissä oppilaitoksissa niille, joka osoittavat erityistä kykyä. Kansakoulu on järjestettävä kaikkien ylempäin oppilaitosten pohjakouluksi."
Kansansivistysaate jylläsi aikanaan vahvasti myös suomalaisella maaseudulla ja kaikissa aatesuunnissa. Perustettiin nuorisoseuroja, raittiusseuroja, valistustaloja, ja millaisin tuloksin. Kouluja kehutaan usein mutta harvemmin muistetaan, että suomalainen kirjastolaitos on maailman mitassa täysin lyömätön, esimerkiksi norjalaisille suuri kateuden aihe.
Julkiset teatterit ja orkesterit kautta maan ovat itsestään selvyyksiä, kovin harvinaista sekin.
Ilman vahvaa vuosisataista sivistys- ja valistusaatetta tämä valtio ja kansakunta olisi ollut paljon huonommassa jamassa, paljon rikkonaisempi. Toimiva koulu on myös yhteiskunnan paras rokotus eriarvoisuutta vastaan.
Kun itse on voinut oululaista koulunkäyntiä useamman vuoden läheltä seurata, onhan se meno aivan loistavaa. Pätevä opetus, ruokailu, maksuttomuus, monipuolisuus, ja kaikki se niukkojen resurssien erittäin tehokkaalla käytöllä. Ei mikään organisaatio koskaan täydellinen ole, mutta kokonaisuutena tuosta on paha panna paremmaksi.
Sitten sen kaiken arvo pitäisi vielä ymmärtää. Puheet sivistyksestä ja kulttuurista tavoiteltavina arvoina sinänsä ovat kummasti viime vuosina korvautuneet puheilla suorittamisesta, huippuosaamisesta, innovaatioista, valmistumisajoista, tuottavuudesta, keskittämisestä.
Hallinnon joka portaassa ja työelämässä kansalaisia ahdistetaan säästä-tehosta-tuota --mantralla. Maalataan kauhukuvia edessä olevista eläkepommeista, kilpailukyvyn tarpeesta, julkisten varojen loppumisesta.
Mihin jää kannustus elämiseen, oppimiseen, uskallukseen? Tarkoitus lienee edelleenkin se, että suomalaisilla on mahdollisuus hyvään elämään, ei vain hyvään suorittamiseen.