Luitko jo tämän: Suo­ma­lais­sa­tel­liit­ti pal­jas­ti kym­me­niä ve­nä­läis­ten asemia Uk­rai­nan sodassa

Pääkirjoitus : Oulun kau­pun­gin­joh­ta­ja­haun saldo on nolo

Kolumni
Tilaajille

Siu­nat­tu, kirottu ky­lä­hul­luus, - älä vain kuole su­ku­puut­toon!

Kävin viime viikonloppuna maakunnallisilla kyläjuhlilla Pyhännällä. Olin juuri kipuillut oman ajankäytön ja erityisesti sen jakautumisen kanssa. Takana oli kuukausien teatteriharjoitukset, jotka olivat juuri huipentuneet ensi-iltaan ja sen jälkeiseen esitysviikonloppuun. Vuorosanojen opettelun ohella tehtävänä oli oheisjärjestelyt: markkinointi, tarjoilut ynnä muu seura- ja kylätoiminta. Pakassa mukana vielä työt sekä lähipiirin merkkipäivät järjestelyineen.

Yöunien käydessä minimaalisiksi, aamuöisten heräilyjen ja kääntyilyjen lomassa olin kyseenalaistanut (jälleen kerran) oman älyllisen kapasiteettini. Minkä ihmeen takia tätä teen? Miksi jaan aikaani yhteisölliseen tekemiseen sen sijaan, että nauttisin valmiista? Eikö vieläkään olla tilanteessa, jossa oma peli olisi syytä viheltää poikki ja luovuttaa?