Vihreiltä vapautuneen ministerin tuolin täyttäminen vei hallitukselta yllättävän pitkään. Lopputulos on kova, mutta etenkin ennen vaaleja kaikkien ministerien on hyvä olla poliittisessa vastuussa.
Minkä tahansa hallituksen poliittiset voimasuhteet ja etenkin niiden muuttaminen on herkkä asia. Puolueet vahtivat voimatasapainoa silmä kovana. Vihreän ympäristöministerin Satu Hassin paikan täyttämistä vaikeutti entisestään se, että eduskuntavaaleihin on enää alle vuosi. Puolueet eivät halunneet menettää niitä ennen vallastaan mitään, vaan pikemminkin saada sitä lisää.
Salkkujen uudelleenjaon vaikeudesta kertoo, että hallitus neuvotteli asiasta kahtena päivänä tuntikausia. Neuvottelujen venyminen vielä tästäkin olisi ollut ylimitoitettua kysymyksen merkitykseen nähden. Prosessi venyi, koska oli löydettävä ratkaisu, joka tyydytti paitsi salkkuvahvistusta jahdanneita pääpuolueita myös vasemmistoliittoa.
Ratkaisua, jossa kokoomus esittää maa- ja metsätalousministeriksi kansanedustaja Jari Koskista ja SDP ympäristöministeriksi kansanedustaja Jouni Backmania, voi pitää tasapainoisena ja selkeänä. Isot puolueet saivat molemmat lisäsalkun, ja niiden keskinäiset voimasuhteet pysyivät ennallaan.
Puun ja kuoren välissä oli 2. valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes, jolle suuremmat tarjottelivat ensiksi siirtymistä ympäristöministeriksi ja toiseksi nykyisen salkun vahvistamista kehitysyhteistyöasioilla. Vasemmistoliitto voi olla enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuun, jossa Siimes sai kehitysyhteistyön lisäksi ympäristöministeriöstä hoidettavikseen alueiden käyttöön sekä rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyvät asiat. Valtiovarainministeriön antaminen kokonaan kokoomukselle ei olisi etenkään vaalien alla ollut perusteltua.
Salkkuratkaisu lopetti sitoutumattoman maa- ja metsätalousministerin Raimo Tammilehdon hallitusuran lyhyeen. Hänhän tuli alkuvuodesta korvaamaan sitoutumattoman Kalevi Hemilän, joka siirtyi elintarviketeollisuusliiton johtoon.
Tammilehden ulosheitto on hallitukselta ja pääministeri Paavo Lipposelta kova veto. Tammilehto tuli keikkaministeriksi Lipposen pyynnöstä. Pestin jääminen ennakoitua lyhemmäksi on syrjään joutuvan kannalta tukalaa, vaikka syyt ovatkin puhtaan puoluepoliittiset. Sitoutumattomia voi olla vaikea vastedes saada houkutelluksi hallitustöihin.
Lipposen sateenkaarihallituksen skaalasta poistuu nyt paitsi vihreä myös sitoutumaton väri. Se oli yllätys, sillä Lipponen linjasi alkuviikosta vain sen, että Hassin tilalle nimitetään poliittinen ministeri. Siinä vaiheessa ei ollut tiedossa, että tuoli kaatuisi Tammilehdon alta.
Pitää kuitenkin muistaa, että maa- ja metsätalousministeriö on ollut sitoutumattoman johdettavana jo Lipposen ensimmäisen hallituksen alusta, vuodesta 1995 lähtien. Ratkaisu oli ymmärrettävä tiettyyn pisteeseen asti. Suomi on jo vakiinnuttanut paikkansa EU:n jäsenenä, ja siksi on korkea aika palata poliittisten maa- ja metsätalousministerien kauteen. Ratkaisu on hyvä myös siksi, että tämän jälkeen kaikki ministerit kantavat poliittista vastuuta eduskuntavaaleihin asti.
Sitoutumattomat ministerit ovat päteviä asiainhoitajia, mutta poliittista vastuuta kantamattomina he istuvat huonosti parlamentariseen järjestelmään. Ratkaisu, jonka pitäisi olla korkeintaan väliaikainen, oli hyvää vauhtia tulossa pysyväksi. Oli enemmän kuin paikallaan, että sitoutumattomista ministereistä, nimistä riippumatta, päästiin sinänsä eroon.