Seutuyhteistyön nimiin on paljon vannottu, mutta tuloksissa on toivomisen varaa. Demokratiasta ja sitoutumisesta ei voi puhua, kun pieni sisäpiiri hoitaa asiat.
Jokainen suomalainen kuuluu johonkin seutuun, mutta tuskin kukaan kokee olevansa seutukuntalainen. Tällaisen yhteistyön olemassaolo saatetaan joten kuten tietää, mutta siihen se sitten jääkin. Seutuja on olemassa, seutulaisia ei.
Periaatteessa seutukunnat ovat osa kunnallista demokratiaa. Käytännössä demokratia toteutuu niiden työssä olemattoman vähän. Kuntaliiton ja aluekeskusohjelman teettämä tapaustutkimus kertoo karua kieltä: seudulliseen päätöksentekoon osallistuu vain pieni määrä kuntien luottamushenkilöitä, eikä tavallisella kunnanvaltuutetulla juuri ole mahdollisuuksia vaikuttaa seudun asioihin.
Kuntaliiton edustajan tulkinnan mukaan tämän on johtanut siihen, että paikallinen valta keskittyy kabinetteihin ja suljettuihin kammareihin. Hankkeita pyörittää ammattiväki, jolla ei ole yhteyttä poliittiseen johtajuuteen. Pieni piiri pyörii siis hiekkalaatikollaan.
Tuloksena on näin ollen eräänlainen demokratian irvikuva. Erilaiset hankkeet törmäilevät toisiinsa, päätöksenteko on jäykkää ja joustamatonta, toimivaltasuhteet epäselviä.
Raahen seutu on yksi Kuntaliiton tutkimuksessa mukana olleista seutukunnista. Tulosten mukaan vain 17 prosenttia Raahen alueen kuntapäättäjistä pitää seudullista päätöksentekojärjestelmää toimivana. Esimerkiksi Kouvolassa vastaava luku oli 47 prosenttia.
Alueelliset erot ovat suuria, mutta niin ovat erot organisaatioissakin. Raahessa valtaa käyttää aluevaltuusto, Kuopiossa seutuhallitus, Ylä-Savossa kehittämisyhtiö, Kouvolassa kuntayhtymä, Hyvinkään-Riihimäen seudulla talousaluetoimikunta.
On todellakin niin, että seutukunnat ovat organisoineet toimintansa aivan eri tavoin eri puolilla maata. Lisäksi esimerkiksi Raahessa aluevaltuusto koetaan lähinnä keskustelukerhoksi vailla todellista valtaa. Jos samaan aikaan puuttuu sekä johtajuus että todellinen demokraattinen valvonta, jää jäljelle vain sen ihmettely, kuinka tällaisen sekasotkuisen järjestelmän muotoutuminen on ylipäätään ollut mahdollista.
Seutuyhteistyössä naruja vetelevät kuntien ylimmät luottamushenkilöt ja seudulliset viranhaltijat. Kuntalaisilla ei juuri ole mahdollisuutta valvoa tätä toimintaa, ei suoraan eikä valittujen valtuutettujen kautta. Kuitenkin seutuyhteistyön kautta saatetaan hoitaa isoja asioita, kuten terveydenhuoltoa, koulutusta ja kunnallistekniikkaa, ja kuntia on koko ajan patistettu tiiviimpään yhteistyöhön.
Nyt seutuyhteistyöstä näyttää yleisesti ottaen puuttuvan luottamusta, eteenpäin viemisen tahtoa, johtajuutta ja tietoa toimivalloista. Samantapaisia madonlukuja saatiin tulokseksi myös Tampereen yliopiston tekemässä tuoreessa seutuyhteistyön tilinpäätös -tutkimuksessa.
On pakko kääntää katsetta kunta-asioista vastaavaan sisäministeriöön päin ja kysyä, eikö maassa todellakaan parempaan ole pystytty kuin epäselvän ja epädemokraattisen järjestelmän luomiseen.
Seutuyhteistyön ongelmilla on merkitystä myös aluillaan olevan ison kuntaremontin kannalta. Vaikka nykyiset seutukunnat eivät suoraan minkään mahdollisen uuden kuntamallin pohjana ole, ne ovat lähellä peruskuntamallia. Havaitut puutteet korostavat demokratian ja avoimuuden merkitystä kaikissa kuntajakoa tai kuntien keskinäistä yhteistyötä koskevissa uudistuksissa.