Kaakkuria rakennetaan vauhdilla. Maamerkiksi on noussut torni. Suurmyymälä, huoltoasema ja koulu ovat toimineet jo jonkin aikaa, ja niiden ympärille rakennetaan koko ajan uusia kerrostaloja.
Paljon on jo tehty ja kaupungin uusi aluekeskus - lähiöiksikin niitä on kutsuttu - alkaa saada muotonsa.
Yksi valmiiksi tullut rakennus on Kaakkurin kirkko, jossa vietetään ensimmäistä jumalanpalvelusta huomenna sunnuntaina.
Kirkko sijoittuu Kaakkurin torilta alkavan Kaakkurinraitin päähän, muttei päätteeksi. Aukion laidalla ja valtavan koulukompleksin vieressä se on osa alueen ydintä. Se on myös osunut kulkupaikalle, jos kevyttä liikennettä ajatellaan.
Nykyiseen tapaan kirkko on monitoimitalo. Kirkkosalin lisäksi tiloja on kerhotoiminnalle niin päiviksi kuin illoiksi. Esimerkiksi naapurin pienimmät tulevat koulunsa jälkeen kirkon suojiin iltapäivää viettämään.
Suunnittelijana kirkossa on ollut oululainen arkkitehtitoimisto Arkkitehdit m3 Oy, eli arkkitehdit Jukka Mäkinen, Kari Nykänen, Henrika Ojala ja Janne Pihlajaniemi. Toimeksiannon he saivat vuonna 2000 pidetyn arkkitehtuurikilpailun kautta.
Nuorten suunnittelijoiden punatiilinen luomus on ulkoa katsoen melko sulkeutunut, karukin. Umpinaiset suuret seinäpinnat jatkuvat muurimaisina ylös asti. Luoksepääsemättömyyden tuntua lisää räystäättömyys.
Ikkunat on keskitetty yhtenäisiksi tiilen tasoon tuleviksi lasipinnoiksi. Julkisivujen käsittelyssä ja sommittelussa on pyrkimystä yksinkertaisuuteen. Sitä vahvistaa myös materiaalien vähyys. Perinteistä poltettua tiiltä ryydittää vain kupari ja piiluttu puupinta.
Punatiilisen massan muodonannossa on veistosmaisuutta ja tiettyä palikkapienoismallin henkeä. Karkeista ja patinoituvista materiaaleista kumpuaa maanläheisyyttä. Kirkoksi rakennuksen tunnistaa ainakin tornin päässä uutuuttaan hehkuvasta kuparisesta rististä.
Pohjan muoto on määritelty jo kaavassa. Rakennus noudattelee paikkaansa rajaten edessään olevaa Kaakkurinraitin päättävää aukiota ja molemmilta sivuilta kulkevia kevyenliikenteenväyliä.
Kaavan raameissa suunnittelijat ovat saaneet jopa irrotella. Seurakunta näyttää olleen hyvä toimeksiantaja. Taitaakin olla niin, että sakraalirakennuksissa arkkitehdin käsi on viime aikoina saanut piirtää vapaimmin.
Rakennus jakautuu kahteen osaan. Toisella puolella ovat kirkolliset tilat ja toisella tiloja kerhotoiminnoille.
Kirkkosalin ohella siltä puolelta löytyy kaksi seurakuntasalia ja pari parvea, jotka kaikki on yhdistettävissä yhdeksi 450 henkeä vetäväksi tilaksi. Kirkollisten toimitusten arkipäiväistymisestä taitaa kertoa sakastin sijoittuminen kauas kirkkosalista.
Tilat kiertävät aulan ja sisäpihan ympäri. Jos ulkona ollaan karuissa tunnelmissa, niin jo sisäpihalla ja varsinkin sisällä on aika kotoista. Pinnoissa on samaa karheutta kuin ulkonakin, mutta lempeämmin painotuksin. Viitteet modernismin perinteen inhimillisimpiin tuotoksiin kannustavat viihtymään.
Sisäpihalle rakennus aukeaa suurten ikkunoiden kautta. Itse sisäpiha on tilana pieni ja vallan mielenkiintoinen keskeltä kohoavine torneineen. Kysymyksiä tosin herää sen sopivuudesta ilmastoomme.
Aukiolta sisäpihalle johdattaa kuilumaisen kapea mutta korkea puinen portti merkkinä sisäänkäynnistä. Sen on ajateltu kertovan ohikulkijoille, onko kirkko avoinna, kuten kirkkojen suuret puuovet ovat tavanneet tehdä.
Myös portin piiluttu puupinta kantaa perinnettä. Sama tahti jatkuu pääulko-oven kädensijoissa ja rakennuksen takapihalle piilutusta hirrestä tehdyssä aidassa ja huoltorakennelmissa. Piiluttu puu on kaunista, mutta tuntuu varsinkin takapihalla jäävän irti kirkon kokonaismuodosta.
Kaakkurin kirkon ulkoisesta ilmeestä voi olla monta mieltä. Paljon helpompi sen sijaan on pitää sisätiloista ja siitä kokonaisvaltaisesta tavasta, miten rakennus on suunniteltu ja toteutettu.
Kirkon ikkunoissa on käytetty nykyarkkitehtuurille tyypillisesti epäsymmetristä ruutujakoa. Se ei välttämättä säväytä. Mutta kun tätä jakoa löytää tornin pellityksestä tai vaikka lattian mosaiikkibetonista, niin yllättyy positiivisesti.
Ruutujaon lisäksi muun muassa parvia kannattavien karheantummien pilarien ristin muotoisuus on viehättävä yksityiskohta.
Suunnittelijoilla on ollut pyrkimystä kokonaistaideteokseen. Se näkyy kalusteissa, hienoissa kuparisissa valaisimissa ja rakenteisiin integroidussa taiteessa, joka integroituu myös arkkitehtuurin henkeen.
Rakennuksen karheudesta on helppo tavoittaa samaa tunnelmaa kuin ikkunoihin silkkipainetuista abstrahoituvista kuvioista, jotka ovat oululaisen kuvataiteilijan Lauri Rankan käsialaa.
Tätä tuttua kuviota on myös kirkkosalin käytävällä mosaiikkibetoniin työstettynä. Kuviot johdattavat itään suuntautuvalle alttarille, jonka seinälle on nostettu Rankan maamuotissa Hailuodossa valama betoninen risti.
