Sisäministeriö julkaisee tänään uuden Liputan-sovelluksen, joka kertoo, minkä puolesta milloinkin liputetaan sekä milloin lippu tulee nosta ja laskea.
Liputan-sovellus on ladattavissa Apple Storesta ja Google Play -kaupasta.
Sovelluksen tarkoituksena tarjota ajantasaista tietoa liputuspäivistä ja madaltaa ihmisten kynnystä nostaa lippu salkoon.
– Liputuspäivästä voi asettaa itselleen muistutuksen, jolloin sovellus muistuttaa lähenevästä liputuspäivästä. Sovellus myös osaa kertoa käyttäjän sijainnin perusteella, milloin lippu tulee nostaa ja laskea, sisäministeriön erityisasiantuntija Hanne Huvila kertoo.
Sovellus on osa Liputan-kampanjaa, joka mahdollistaa myös digiliputuksen. Digiliputuksia eli liputuskuvia on voinut tehdä kampanjan ajan osoitteessa intermin.fi/liputan. Kuvia on jaettu sosiaalisessa mediassa.
Liputuskuviin tulee lisätä kampanjan viralliset tunnisteet #liputan tai #flaggar jotta ne identifioituvat osaksi Liputan-kampanjaa.
Sisäministeriö ja Suomi100 – organisaatio kannustavat kaikkia nostamaan lipun salkoon juhlavuoden huipentuessa itsenäisyyspäivän juhlintaa 6.12. Lipun voi nostaa salkoon jo 5.12. kello 18, mutta tällöin lipun tulee olla niin hyvin valaistu, että värit erottuvat selkeästi pimeässä. Valaistulla lipulla saa liputtaa läpi yön 6.12. kello 22 saakka.