Se on sinistä - taivas, kun Ruiskukkatien kahdeksankerroksisen talon puolitiestä parvekkeelta huiskuttaa oululaisessa lähiössä paljasjalkainen oululainen Hertta Maria Rankka, toukokuussa ikää 22.
Hetken päästä tuntuu, että britti Torben Betts on sisäänkirjoittanut hänet Kuuntelevaan taivaaseen.
Näin puhuu nimittäin näytelmätekstissä parikymppiseksi raamitettu Gillian: "Kun mun mielestä monet mun työt on ihan oikeesti aika kauniita. Ja tuskallisiakian. Niitten luominen on tuskallista ja tavallaan myös niitten kattominen. Silloin mä tiedän, että se mitä teen, ei oo ajanhukkaa. Helen, taide on aidosti kumouksellista toimintaa."
Kuin sinua ajatellen kirjoitettu? Olisiko tämä Kuuntelevan taivaan hahmo kuin sinä?
"No ei nyt ihan minusta, mutta vähän samantapaisesta."
Maria Rankkana Mariksi kotikielessä kääntynyt Hertta esiintyy Oulun kaupunginteatterin Kuuntelevassa taivaassa ensimmäisenä suomenkielisenä Gillianina näillä näkymin ainakin vielä tämän kuun loppuun saakka. Teatteri ei ole toistaiseksi lyönyt lopullisesti lukkoon jatkaako Leena Salosen ohjaus syksyllä, tai onko esityspaikka Rauhalan sijasta tuolloin uudistuksen läpikäynyt teatteritalo.
Mari ei ole näyttelijä.
Kaksoisolento?
Lontoosta ehättää juuri ennen matkaansa Suomeen vastaamaan puhelimeen kymmenen vuotta Hertta Mariaa aiemmin syntynyt (1972) Elina Brotherus. Hänet tuo vuorostaan kotimaahan ensi viikon loppupuolella Helsingissä Taidehallissa aukeneva Suomen Taiteilijain 109. näyttely/4. triennaali.
Riuskukkatiellä on tätä ennen käyty seuraavansisältöinen sananvaihto.
Nyt hämään! Olet ollut aika usein Englannissa? Britanniassa?
"M-i-n-ä. En ole!"
Tunnetko itsesi tästä?
"En. Enhän tuo ole minä!"
Vaan?
"Kuka tuo on?"
Elina Brotherus. Kuka on Elina Brotherus?
"Niin, joku valokuvataiteilija."
Mikä sinusta hänessä on sinua?
"On sillä vähän samanlaisia piirteitä kyllä. Yhtä laiha ja samanlaiset hiukset melkein, kulmakarvatkin. Kyllä se aika paljon multa näyttää."
Helsinkiläissyntyinen Elina Brotherus tarjoaa langan päässä samannäköisyydelle yhtä mahdollisuutta: "Kyllähän Oulujoelta tosiaan löytyy mun sukua." Ja lisää että olisi kiva nähdä "kaksoisolento".
Kuvien äärellä
Ruiskukkatiellä neljännessä kerroksessa seinältä löytyy jälki Kuuntelevasta taivaasta. Eteisen kuva tulee mieleen vasta, kun on avattu pöydän laatikko ja kirjekuori, missä onkin kiitoskortti: Kiitos taiteestasi.
"Tietokonneella piirtelin". Vihreällä pohjalla kaikki kuusi näyttelijää karrikatyyrisellä otteella.
Ja mitä piirtelyyn tulee, se kulkee Mari Rankan suussa kuvataiteen tekemisen synonyymina. Maria Rankka signeerauksen sijasta pastelliliituinen vuoden 2004 leijona on Hertta-nimikointisarjaa.
"Minä oon piirrelly. En oikein tiiä mitä haluaisin tehä. Tykkään piirrellä, niinko tuo teatterikin on mukavaa, tiiä alkaisko sitä ammatikseen."
Mari Rankan isä Lauri on taiteilija. Missä vaiheessa havaitsit että olet kodissa jossa on taiteilija?
"Niin pienestä pitäen tietenkin kun muistan. Sitä seurasi. Monesti olin pienenä mukana, kun se oli piirteli maisemaa Hailuodon lintutornilla. Leikin siinä kivileikkiä soratiellä ja isä piirsi. Sittenhän sitä pikkuhiljaa innostu itekin." Suuhun leviää nauru. Ja seinällä on oma työ siitä maisemasta, mutta siinä virtaakin joki.
Selaamme pari vuotta sitten Pohjoisen kustantamaa Elina Brotheruksen kuvien kirjaa Decisive Days. Yksikseen vetäytyneen valokuvataitelijan omakuvat tulevat lähelle.
"Mullakin on ollut ruskeet hiukset yhessä välissä. Äkkiä värjäsin takaisin. Piti kokkeilla."
Mutta parista maisemasta löytyy jo syvempi tuttuus. Vuoden 1999 koivikon rinnalle Hertta Maria Rankka noutaa tietokonetyönsä: "Se ei ole ollenkaan sama kuva, mutta sama tunnelma. Eikö."
Viime aikoina kuvia on syntynyt vähemmän: "Kouluhommat ja rahatilanteet on ollu semmosia. Välillä on kausia. Joskus jaksaa aloittaa ja joku onnistuu tosihyvin. Sen jälkeen pittää tehä lissää."
Taiteilijuudesta
"Niinhmmm Gillianistako. Kaikilla nuorilla on vähän semmosia juttuja, että miettii mitä sitä tekkee. Niinko minäkin. Gillianhan suunnittellee, että saisi taidenäyttelyn. Se on hirveen erilainen kun ne vanhemmat. Mulla on siinä poikkeus, mun vanhemmat ei ihmettele. Gillian piirtelee uppiniskaisesti. Se arvostaa sitä!"
"Gillian pitää mummosta, Helenestä. Sehän tulee selväksi. Mummohan on vähän samanlainen kuin Gillian, sekin on piirrelly, arvostaa semmoisia asioita." Oululaisversiossa Helen pystyttää maalarintelineensä auringonlaskun aikaan.
Mutta taidetta ja taiteilijuutta on laveammaltikin. "Onhan sitä vaikka mitä tehdä. Jos tykkää tehä, niin eikö se oo vähän ko taiteilija, vaikkei ois nimeltä. Eikä se iästä riipu."
"En oo oikein kiinnostunut tavallisista kouluista. Kuitenkin jotakin pittää tosissaan tehä että pärjää." Yläasteen jälkeen Mari opiskeli sedän malliin puutyötaitoja Oulussa vajaa pari vuotta: "Olin niin nuori. Siihen aikaan mulla oli kausi, että hirveenä jännitin. Nyt se on näköjään loppu ihmisten edessä, että onkin ollut hyvä olla mukana tässä teatterijutussa."
"Näytteleminenhänkin on tosimukavaa, vaikken sitä ole tehnyt sitten kun nuorena, jolloin monesti Hailuodossa meijän mökillä oli kesällä juhlia. Niihin tehtiin porukalla näytelmäpätkiä. Naapurin Maken, Maikin, mun toisen veljen Epun ja Johannan kanssa videosketsejäkin." Ja sitten ollaan jo samassa välmässä, milloin pienempi Mari järjesti muun muassa arpajaiset kukkataulustaan, teki sarjakuvia ja hauskuutti siten vieraita.
"Pitäisi vaan saada otettua itseään niskasta kiinni. Pitää tutkia. Ottaa selvää. Kun paljon ja tosissaan on jotain tehnyt ja siitä nauttii, niin taiteilija tulee ajallaan."
Minkälaista kannustusta Hertta Maria Rankka kaipaa nyt?
"Yhdenlainen kannustus tämä teatteri. Vähän niinku potku. Että en ois uskonu ennen sitä että semmoseenkiin uskaltaa ja joutuu. Ollut mukavaa tekemistä, hauskaa..."