Oli eräs kauniin kesän kauneimmista aamuista, kun kivikasvoiset miehet mustissaan astuivat sisään Soneran pääovesta ulsterien helmat hulmuten.
- Kukaan ei poistu talosta ennen kuin tämä asia on selvitetty, urahti sisäisten tarkastajien johtaja, sisäinen ylitarkastaja U.M. Tsibom. - Eikä sitten kukaan puhu keskenään, täsmensi vanhempi sis.tark. Zed Plaza.
- Niin, missä ovat ne 4,3 miljardia euroa? tivasi hieman liian virkaintoinen nuorempi sis.tark. James A. Soittoääni ennen kuin hänen vanhemmat virkaveljensä vaiensivat hänet äkäisillä katseillaan. Salaisessa operaatiossahan tässä oltiin, ei pitänyt liian aikaisin paljastaa käynnin todellista tarkoitusta epäillyille.
Itse asiassa epäillyt kyllä tiesivät jo entuudestaan, mistä oli kysymys, sillä he vapisivat kuin aladobit, puristivat tuolejaan rystyset valkoisina ja sopersivat sekavia.
- Ei me mitään tiedetty, sai toimitusjohtaja sanotuksi. - Mitkä ihmeen 4,3 miljardia? päivitteli ulkomaantoimintojen johtaja vilpittömän hämmästyneenä. - Jos se tarkoittaa niitä mitkä on kellarissa, arveli rahoitusjohtaja, mutta hänelle kävi äkkiä samalla tavalla kuin James A. Soittoäänelle äsken: toiset vaiensivat hänet hetkessä.
Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä ylitarkastaja Tsibomin tippaleipääkin poimuttuneemmat vaaleanharmaat aivot olivat jo rekisteröineet puolittaisen tunnustuksen. Syytä epäillä -perusteella hän vaati itselleen kellarin avaimia, koska todennäköisin syin sieltä saattaisi löytyä tarkastettavaa materiaalia.
Soneran miehet yrittivät vielä vaihtaa puheenaihetta: - No nyt on ilmoja piisannut, mutta sisäisiä tarkastajia ei small talkilla hämätty. Tsibom pysyi tiukasti vaatimuksessaan, ja pakkohan soneralaisten oli siihen myöntyä. Avain haettiin ja miehet mustissaan katosivat talon pimeimpään kellariloukkoon. Raapaistun tulitikun valossa he havaitsivat hetkessä, että siellä tosiaan olivat kaikki rahat, 4 309 646 922 488 euroa siisteissä pinoissa, jotka täyttivät kellarin silmänkantamattomiin.
- Miksi nämä täällä ovat? tiukkasi tarkastaja Plaza, ja Soneran miehet joutuivat tunnustamaan yhdestä suusta: - Täälläpä tietenkin, nehän on alaskirjattu, eikä me tämän alempaa paikkaa löydetty. - Olisitte heti sanoneet, niin olisi säästynyt paljon vaivaa, murahti Tsibom.
- Ei me saatu puhua firman asioista, laki kieltää, paljasti toimitusjohtaja ja sai saman tien tarkastajilta kirjallisen luvan tästedes puhua firman asioista. Tuo lupa pääsikin oitis laajaan käyttöön, sillä siitä alkaen ei kukaan asianosaisista eikä moni muukaan ole muusta puhunutkaan kuin Soneran asioista.