Kun sisällä on palava halu tehdä sitä, mihin veri vetää, hyppy tuntemattomaan ei ole hulluutta, vaan elämänsisällön rikastuttamista. Kun työelämän kiire, rutiinit ja henkinen paine käyvät niin ahdistavaksi, ettei tahdo enää pysyä kasassa, loikka arkirattaista on vaikea, mutta ehdottomasti kannattava.
Maire Manninen (52) ja Anna-Maija Leinonen (46) ovat molemmat valinneet uuden, pehmeän tien toteuttaakseen sisällä palavaa luomisen tarvetta. He kaipaavat rikkaampaa ja uuden tekemisen sävyttämään elämää, jota he itse hallitsevat ja kontrolloivat. Päiväkodissa työskennellyt Anna-Maija ja parikymmentä vuotta opettajana ollut Maire opiskelevat Limingan taidekoulussa kuvataiteita.
Heillä molemmilla on haave, ettei heidän tarvitse enää palata entiseen. "Opiskelu on minulle tässä hetkessä terapiaa, ja tulin tänne vaihtaakseni elämäni suuntaa. Kaikki työelämän kiireet ja ristiriidat ahdistivat niin, että oli pakko päästä pois. Minulla on ajatuksia uudesta ammatista, mutten vielä tiedä, mikä minusta tulee isona", opintovapaalla Oulun kaupungin virasta oleva Anna-Maija kertoo.
Ikänsä ihmisiä piirtänyt ja maalannut Maire haluaa kehittyä todella hyväksi muotokuvamaalariksi. Muutto Kainuusta Ouluun, täydennyskouluttautuminen, suuret ja syvät elämänmuutokset ja tarve maalata enemmän kuin työn jälkeen jaksaa, pystyy tai kykenee keskittymään veivät Mairen uusille laduille, ja virka Kainuussa sai jäädä. "Liminkaan lähin, että pääsisin ihmisten ilimoille. Työhuone alko tuntua yksinäiseltä paikalta."
Molemmat opiskelijat ovat tyytyväisiä valintaansa. "On ihanan autuaallinen tunne, kun saa uppoutua muotokuvamaalaukseen, täysin ja kokonaan", Maire valottaa. Tämänhetkisenä tunteena päällimmäisenä sekä Mairella että Anna-Maijalla on, että he käyttävät nyt oikein sitä ainoaa elämää, joka heille on suotu. "Jos on luojan lahja annettu, sitä on käytettävä", Maire sanoo. "Vaikka sitten vain omaksi iloksi", Anna-Maija lisää.
Positiivista
palautetta
Tuttavat ihmettelivät Anna-Maijan päätöstä jättäytyä pois työstä. Monilta lipsahti lause: "Hyvähän se sinun on moista tehdä." Miten niin? "Jokaisella on sama valinnanvapaus. Se uskaltaako hyppäyksen tehdä, on sitten eri asia." Hulluksikin jotkut häntä sanoivat, varsinkin kun valintana olivat kuvataiteet. "Luovasti hullu taidan olla, mutta päätöksessä kyse oli rohkeudesta valita oma tiensä. Eikä päätös ollut helppo, varsinkin kun sitä mietti taloudellisesti."
Maire on törmännyt asenteisiin, joissa ihmetellään kuvataiteen valintaa. "Sama asiahan se on maalaako, ompeleeko tai tekeekö sepän töitä. Kädentaidoista kaikissa on kysymys. Ei taiteilijaksi ryhtymistä tulisi pitää niin omituisena." Pääasiassa Maire ja Anna-Maija ovat kuitenkin saaneet elämänmuutoksestaan positiivista palautetta. Heitä on rohkaistu ja kadehdittu.
Nuorten opiskelijoiden joukossa he ovat viihtyneet, ja heidät on otettu hyvin vastaan. "Aluksi nuoret vierastavat, ja välillä keski-ikäisten klubi istuu ruokalassa tiiviisti yhdessä, mutta monia mukavia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia opiskelun aikana on kertynyt", Anna-Maija sanoo.
Anna-Maijalle ja Mairelle Limingan taidekoulu tuli tutuksi jo 1990-luvulla. Anna-Maija opiskeli taidekoulun historiallisessa idyllissä ensimmäisen kerran vuosina 1992-95, ja kuvataiteisiin erikoistunut opettaja-Mairekin kertasi taitojaan kevätlukukauden 1998. Nyt he opiskelevat toista vuotta vapaalinjalla, joka tarkoittaa sitä, että he pystyvät itse vaikuttamaan opintojensa sisältöön.
Muutosta seuraa
kriisi
Elämänmuutos ei ole ollut pelkkää iloa. Niin Maire kuin Anna-Maijakin kaipaavat entisestä arjestaan lapsia, joiden kanssa molemmat elivät työssään. Myös työelämän säännöllisyyden ja järjestyksen puute kipuiluttaa pitkään työelämässä olleita naisia. Opiskellessa arjen raamit eivät ole niin ahtaat kuin työelämässä. Luovuudelle ja inspiraatiolle jää tilaa, mutta totutusta menosta ei aivan heti opi pois.
"Kahen heinäsuovan välissä", kuvaa Maire tuntemuksiaan nykyhetkestä. "Opetus ja lapset olivat parasta mitä voi olla entisestä, mutta maalauskin vetää rajusti. Yhtä aikaa ei molempia voi eikä jaksa tehdä. Maalaus vaatii niin paljon keskittymistä."
Isänsä jälkiä piirtäjänä ja maalaajana seuraava Anna-Maija kaipaa päiväkotilapsiaan, muttei työn ristiriitaisuuksia. "Kellon perässä juoksemista en kaipaa, en rutiineja enkä tehdasmaista meininkiä, mutta silti on ikävä jonkinlaista säännönmukaisuutta. Mutta on täysin mahdotonta ajatella, että olisi töissä kahdeksasta neljään ja maalaisi iltaisin. Ei sellainen onnistu."
Rahan valta on myös kriisin paikka. "Minä maksan vieläkin niitä velkoja, jotka edellisen opiskelujakson aikana otin", naurahtaa Anna-Maija, mutta toteaa, ettei antaisi päivääkään pois. Aikuisopintotuen turvin Anna-Maijan oli nyt helpompaa aloittaa opiskelu. Maire on säästänyt rahaa opiskelua varten väliaikaisista opettajan töistä ja tilausmuotokuvista saamistaan varoista.
"Raha on tärkeä asia, ja taloudellisesti ajatellen poistuminen työelämästä olisi voinut jäädä tekemättäkin, mutta elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi vain rahan valtaan", Anna-Maija sanoo. Vähemmälläkin rahalla pärjää, kun vaakakuppiin asettaa rahan rinnalle sellaiset elämänarvot kuin vapauden, elämänsisällön ja -laadun, Maire listaa.