Anne Peltolan kuvittama Eelis mökillä on ehdolla Rudolf Koivu -palkinnon saajaksi. Lasten- ja nuortenkirjakuvituspalkinnon saaja julkistetaan torstaina 1. helmikuuta.
"Anteeksi", lukee ovessa. Sen takaa löytyy usean eri alan taiteilijan työhuone Helsingin Kalliossa. Nurkissa on röykkiöittäin rojuja, jotka saattavat inspiraation iskiessä osoittautua tuiki tarpeelliseksi. Anteeksi-yhteisössä on myös Kalajoelta lähtöisin olevan lastenkirjojen kuvittajan Anne Peltolan työhuonenurkkaus.
"Tämä on lastenkulttuurin osasto", hän esittelee sermein eristettyä työpistettä, jonka hän jakaa kuvittaja Erika Kallasmaan kanssa.
Ikkunalaudalta tuijottaa pitkäpartainen peikko ja jostakin laatikosta pilkistää keltainen käsin kudottu pupu. Peltola on säilyttänyt myös vanhoja karkkipapereita ja erilaisia käärepaperirullia.
"Olen sellainen kirpparihullu, hamstraaja. Minua kiinnostavat vanhat lelut ja vanhat lehdet. Siitä kai retroilukin on kuvituksiini tullut", selvittää Peltola.
Helsingin sykkeessä hän työskentelee parina päivänä viikossa, muulloin kotonaan Hyvinkäällä.
Puolukkavarvas kiinnostaa Ranskassa
Anne Peltola on koulutukseltaan tekstiilisuunnittelija. "Tein paljon kuvallisia painokankaita lapsille. Ne olivat lähellä kirjankuvituksia. Kuvittaminen on kiinnostanut koko ajan minua, ja olisin voinut mennä helpompaakin kautta. Nyt kun katson taaksepäin, tekemisissäni on selkeä jatkumo", Peltola pohtii.
Hänen Tittamari Marttisen kanssa Tammelle tekemässä Eelis mökillä -kirjassa (2006) kukkii hurmaava kollaasitekniikka. Retrohenkisissä kuvituksissa on hyödynnetty myös tekstiilejä.
"En tiedä, onko kollaasi retroa vai ei, mutta tietty nostalgisuus siihen liittyy. Haluan löytää erilaisia tapoja tehdä kuvituksia. Nyt aion työntää kollaasia sivummalle ja keskittyä enemmän maalaukseen."
Peltolalta ilmestyi vastikään Johanna Venhon kanssa lastenrunokirja Puolukkavarvas WSOY:n kustantamana. Kiitellystä kirjasta ollaan nyt kiinnostuneita myös Ranskassa.
"Minulle tuli Puolukkavarpaassa tunne, että kuvissa pitää olla söpöä ja anarkiaa. Tarina jatkuu kuvan kautta, sillä tekstit ovat palasia hetkestä."
Pupulla pystykorvanimi
Valmistumisensa jälkeen Peltola työskenteli Marja Kurjella tekstiilitaiteilijana ja teki iltaisin kuvituksia. Kuvittajan ura alkoi pienten lasten kirjoista vuonna 1999. Antero-kanista syntyi kolmen kirjan sarja Tammelle.
"Kun tein painokankaita, niissä ei saanut olla pupuja, sillä monet kankaat päätyivät Saksan markkinoille. Siellä puput ovat pääsiäiseen liittyvä juttu. Riemastuin, kun tajusin, että nyt saan käyttää pupuhahmoa. Söpössä hahmossa ja sen nimessä on hyvä kontrasti. Antero on sellainen pystykorvanimi."
Syksyllä 2005 Peltola heittäytyi vapaan kuvittajan "näennäisvapauteen" eikä ole katunut.
Lohikäärmeitä, kiitos
Kuvittajaa harmittaa, että lastenkulttuuria ei aina oteta tarpeeksi vakavasti. "En tee koskaan näitä hommia sivukädellä, sillä otan lapset tosissani. Lastenkirjan tekeminen ei ole helppoa."
Kuvakirjoja on vaikea arvostella, sillä aina ei tiedetä, kuinka paljon kuviin kiinnitettäisiin huomiota. "Jos kaikki kuvat vedettäisiin mustalla, nähtäisiin kuinka paljon kuvittaja luo kirjaa."
Peltolan suhde kuvakirjaan on muuttunut. "Mukana kulkee se kuuluisa oma sisäinen lapsi, josta kaikki kumpuaa."
Rakentava kritiikki on myös tärkeää, ja sitä Peltola saa kollegoiltaan, mutta lahjomattomana kotikriitikkona toimii hänen viisivuotias poikansa.
"Äiti, etkö voisi piirtää enemmän lohikäärmeitä ja Batmaneja", kuuluu usein pyyntö.