Helsingin Juhlaviikkojen aikana Taidehalliin ei mennä kuin kirkkoon pääovesta, vaan takapihalta. Lippukoppi on vastassa kuin muinoin tanssilavan kyljessä.
Kattojen tasolla viereiseen eduskuntataloon johtaa vaijeri. Taidehallin päässä vaijeria tallustelee taiteilija Maaria Wirkkalan (s. 1954) muun muassa Venetsian biennaalista 2001 tuttu, meitä ihmisiä symbolisoiva pikkueläinten jono.
Eduskuntatalon päässä on vain virtahepo. "Se on Tiitinen, joka tarkkailee kaikkia", kuuluu kommentti yleisön joukosta. So what, mitä sitten!
Sisällä Wirkkalan esine- ja käsiteteokset vievät muistojen ja tunteiden kieputukseen. Taidehallin kuvanveistosali on muuttunut sirkukseksi, jossa karuselli pyörii vinhasti.
Mukaan vain, tässä näyttelyssä voi tehdä ja osallistua, olla osa teosta, osa näyttelyä. Hattara sinulle, olkaa hyvä, ensimmäistä kertaa Suomessa ilman lisäaineita! So what!
Mustassa tilassa valokiila tuo esiin kortteja kuuluista renessanssimaalauksista. Olkaa hyvä, ensimmäistä kertaa Suomessa suoraan Uffizi-galleriasta!
Pian epätodelliseen iloon sekoittuu kauhua. Sirkuksen veitsenheittäjä on heittänyt oven täyteen keittiöveitsiä. Pyssyllä voi tähdätä Maria Wirkkalan edesmenneen isän, Tapio Wirkkalan kuuluja lasiesineitä. So what!
Mustasiipinen ruijannokiperhonen kuljettaa suruun sekä pohjoiseen Utsjoen entisen pappilan kentälle.
Haluatko lähteä matkalle? Musta-asuiset, turvakenkäiset miehet, kuin nykyajan Kharonin lautturit, kuljettavat rullatuolissa lasimurskaisen lattian yli. Lasin ratina, välähtävät valot ja pimeys saavat aikaan tuskan sielussa ja ruumissa. Mielikuvat myllertävät sota- ja onnettomuusuutisissa.
Ja entä jos Taidehallin turvajärjestelmät pettävät ja joku pääsee ilman lauttureita sirkuksesta lasimurskahuoneeseen? So what?
Tuhosta selvittyään voi palata iloon, sirkukseen. Näyttely on kehä, jota voi kiertää kuin ympyrää ja välillä taas kiertää karusellissa.
Tuhohuoneen jälkeen sirkus ei kuitenkaan ole entisensä. Nyt näyttelyä seuraa kuin hahmojen outoa jonoa keskiaikaisen kirkon kuolemantanssimaalauksessa.
Taidehallissa ei voi enää kulkea kuin rokokooasuiset henkilöt taidetta tutkimassa Gunnar Berndtsonin maalauksessa Taiteentuntijoita Louvressa.
Maaria Wirkkala vaatii näyttelyssään osallistumaan roolileikkiin, joka ei ole leikkiä, etsimään viitteellisten käsitteiden ja sanojen merkityksiä, kaivamaan muistikuvia henkilökohtaisesta ja kollektiivisesta historiasta ja ottamaan kantaa, tuntemaan valoa ja pimeyttä, iloa ja pahoinvointia.
Enää ei riitä huudahdus "so what".