Vaalien tuloksia ei kannata koskaan julistaa ennakkoon. Siitä huolimatta alkaa näyttää yhä enemmän siltä, että Juha Sipilän johtama keskusta nousee huhtikuun eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Vaalivoiton keskustalta voi viedä vain keskusta itse.
Edesmennyt Johannes Virolainen kyseli kerran, mitä vaalit voittanut kokoomus tekee vaalivoitollaan. Se oli silloin, kun kokoomus ei päässyt hallitukseen ulkopoliittisista syistä.
Sipilällä ei ole samaa ongelmaa, mutta muita päänsärkyjä hänellä riittää.
Jos keskusta saa tuoreimpien gallupien lupailemat 24–25 prosenttia äänistä, puolue saa erittäin vahvan mandaatin. Tulos vertautuisi vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskustan saamaan veret seisauttaneeseen voittoon.
Seuraavalla hallituksella on edessään niin rankkoja ja epäsuosittuja päätöksiä, että voittaessaan vaalit Sipilä joutuu panemaan peliin poliittisen tulevaisuutensa.
Pääministeri Esko Aho (kesk.) ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok.) saivat vihat niskaansa hallituksen tekemistä säästöpäätöksistä. Pääministeri Sipilää ja tulevaa valtiovarainministeriä uhkaa sama kohtalo.
Ahon porvarihallitus nostatti ay-liikkeen takajaloilleen, ja Suomi kävi yleislakon partaalla. Jos SDP joutuu oppositioon, Sipilän porvarihallitus saattaa saada ay-liikkeen taas vastaansa.
Sipilä saa varautua tästä vaaleihin asti siihen, että muut puolueet eivät enää käsittele häntä silkkihansikkain.
Sipilä on päässyt tähän asti vähällä muiden puolueiden ja tiedotusvälineiden käsittelyssä, mutta erikoisasema on nyt loppunut. Tästä kertovat reaktiot Sipilän hivenen poliittisesti räjähdysherkkiin avauksiin julkisen sektorin laajuudesta ja kuntauudistuksesta.
Keskustajohtaja on saanut huomata, että politiikka on vähintäänkin yhtä paljon puhetta kuin tekoja. Sipilän jokaiseen sanaan tartutaan tästedes ja niitä voidaan kääntää ja vääntää sen tuhannelle mutkalle. Se on liikemiestaustaiselle Sipilälle uutta.
Keskustassa on tällä hetkellä sisäisesti auvoista, kuin joulun odotusta. Puolueen ei tarvitse itse asiassa mitään. Vaalien jälkeen puolueen sisäinen asetelma ei ole yhtä helppo.
Pulmia tuovat kaksi entistä puheenjohtajaa, Paavo Väyrynen ja Matti Vanhanen.
Europarlamentaarikko Väyrynen pyrkii eduskuntaan ja on asettanut tavoitteeksi ulkoministerin salkun. Vuonna 2007 Väyrynen nousi ministeriksi suoraan sanoen kiristämällä: hän olisi pysynyt europarlamentissa, jos ministerin salkkua ei olisi irronnut.
Sipilän johtajuuden yhdeksi tulikokeeksi voi nousta se, miten hän hoitaa tapaus Väyrysen. Ottaako hänet ministeriksi vai näyttääkö hänelle kaapin paikka? Veikkaukseni on kaapin paikka, riippuen siitä, paljonko Väyrynen saa ääniä.
Ehdolle lähdöstään tällä viikolla ilmoittanut Vanhanen on helpompi tapaus ja nousee helposti ministeriksi. Hänkin on kuitenkin ex-puoluejohtaja ja ex-pääministeri, mikä ei helpota Sipilän asemaa. Kysykää vaikka kokoomuksen Ville Itälältä, joka johti puoluetta, kun ex-puheenjohtaja Sauli Niinistö oli valtiovarainministeri.
Hakeeko Sipilä helpotusta kahden ex-puheenjohtajan ongelmaan Brysselistä? Entinen EU-komissaari Olli Rehn on tällä hetkellä europarlamentin varapuhemies, mutta vaalien jälkeen hänellä voi olla kultainen hetki palata sisäpolitiikkaan.
Sipilä on tuore tuulahdus keskustasta, mutta hänen takanaan nimet ovat vanhoja tuttuja. Väyrynen, Mauri Pekkarinen, Seppo Kääriäinen... Näihin nimiin ei ensimmäiseksi yhdistä mielikuvaa uusista tuulista.
Keskustan noustessa johtavaksi hallituspuolueeksi Sipilän ministerijoukkueen nimet ovat äärimmäisen kiinnostavia. Uusiiko hän puolueen eturivin vai turvautuuko vanhoihin, ja monia ärsyttäviin, nimiin?
Sipilä on puhunut, että 12 ministerin hallitus riittäisi. Ajatus on jalo, mutta poliittisesti tuskin toteutumiskelpoinen, ei ainakaan äkkiä. Monipuoluehallitus on helpompi rakentaa, mitä enemmän on salkkuja.
Kolumni