Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää keskiviikkoiltana televisiopuheen Ylellä. Sipilä puhuu Suomen talouden tilasta ja uudistuksista.
Puhetta on luonnehdittu poikkeukselliseksi.
Televisiopuhe ei saa oppositiolta kehuja.
”Sipilä voisi pitää puheensa kansakunnan tilasta eduskunnassa pääministerin ilmoituksena, jolloin puheesta päästäisiin myös keskustelemaan”, vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kirjoittaa Twitterissä.
Vihreiden Ville Niinistö on Arhinmäen kanssa täsmälleen samoilla linjoilla.
”Hyvä, että pääministeri haluaa kertoa näkemyksiään. Mutta yksinpuhelua on jo nähty. Johtajuuteen kuuluu vuoropuhelu, ihmisten kuunteleminen”, Niinistö twiittaa.
SDP:n viestintävastaava Dimitri Qvintus sivaltaa myös puheen televisioivaa Yleä.
”Ylen pelisilmä petti pahasti”, Qvintus twiittaa.
Hän antaa oman osansa myös Sipilälle.
”Pääministerillä aina mahdollisuus puhua tv-lähetyksessä kansalaisille. Sitä kutsutaan pmin ilmoitukseksi. Julkisuustemppuilua”, Qvintus kirjoittaa.