Sipilä: Ve­ron­ko­ro­tus­ten ja li­sä­leik­kaus­ten vält­tä­mi­nen han­ka­laa

Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariuduttua suunniteltuja veronkorotuksia ja lisäleikkauksia pyritään välttämään, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Arkistokuva.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Arkistokuva.
Kuva: Pekka Lassila

Maanantaina julkistetaan aikataulu, jossa kerrotaan, miten hallitus etenee yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariutumisen jälkeen. Näin lupasi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Kesärannan porteilla perjantaina aamupäivällä.

– Lähtökohta on se, että lisäleikkaukset ja veronkiristykset voidaan välttää, mutta kuten keskustelu osoittaa, se on äärimmäisen vaikeaa, Sipilä sanoi.

Hänen mukaansa yhteiskuntasopimuksen avulla lisäleikkaukset olisivat olleet huomattavasti helpompi välttää.

Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuivat eilen, ja nyt hallitus on ottanut pallon itselleen.

Sipilä kertoi, että ministereiden kalenterit on nyt puhdistettu kaikesta muusta, jotta heillä on aikaa miettiä keinoja, joilla hallitusohjelman tavoitteisiin päästään. Sipilä sanoi, että hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat jo miettineet mahdollisia keinoja ja ministerityöryhmät jatkavat keskusteluita asiantuntijoiden avulla koko viikonlopun. Konkreettisia keinoja Sipilä ei suostunut vielä paljastamaan.

Sipilä lisäsi myös, että hän ei ole uhrannut ajatustakaan sille, että onko kolmikannan aika nyt ohitse.

– Aion katsoa nyt tulevaisuuteen, enkä miettiä syyllisiä, hän sanoi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä