Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan tämäniltainen televisio- ja radiopuhe tulee saamaan jatkoa.
Sipilän mukaan viestinnässä tarvitaan monipuolisia kanavia, ja pääministerin televisio- ja radiopuheet ovat yksi kanava muiden joukossa.
- Myös tällaista suoran puheen kanavaa tarvitaan jatkossa. Tämä ei tule jäämään viimeiseksi kerraksi, Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa.
Sipilä ei halunnut vielä arvioida, kuinka usein toistuva tapa pääministerin televisio- ja radiopuheista tulee. Sipilän mukaan puheita ei välttämättä aina välitetä jatkossa Ylen kanavilla.
- Jos muita kanavia ilmoittautuu kanavaksi, niin katsotaan sitten. Nyt käytetään tänä iltana tätä kanavaa, Sipilä sanoi.
Sipilän mukaan Suomen talouden tila on siinä määrin vakava, että se edellyttää televisio- ja radiopuheen pitämistä kansalaisille.
- Tämä asiakokonaisuus, mistä nyt puhutaan, on aika monimutkainen ja vaatii pidemmän perustelun. Siksi päädyimme tähän kanavaan, Sipilä selvitti.
Puhe lähetetään kello 21.05-21.20 sekä TV1:ssä että Radio Suomessa. Sen voi myös katsoa Yle Areenassa.
"Sipilä ottaa ison riskin"
Televisiopuhe on iso riski pääministeri Juha Sipilälle, sanoo mediatutkija. Tukholman yliopiston professorin Anu Koivusen mukaan Sipilän pitäisi puheessaan tuoda pöytään jotain uutta ja erityistä, jotta puheelle asetetut poikkeuksellisen korkeat odotukset täyttyisivät.
Kantola sanoo, että jos luvassa on vain lisää samaa vanhaa, täytyy ihmetellä, miksi tällainen suuri ele tehtiin ja Yle antoi sille poikkeuksellista tv-aikaa.
Politiikan tutkija Erkka Railo pitää pääministerin puhetta kansalaisille todella poikkeuksellisena. Hänen mukaansa sellaista ei ole tapahtunut vuosikymmeniin, että pääministeri puhuu suoraan kansalle.
- Poikkeuksellinen aika vaatii poikkeukselliset keinot, Railo sanoo.
Tutkija arvelee, että pääministeri haluaa näin saada suomalaiset myötämielisiksi edessä oleville kiristyksille.