Viikonvaihde Hanti-Mansissa sujui EU:n ja Venäjän kannalta erinomaisesti, mutta Suomen ja etenkin Viron näkökulmasta jäi toivomisen varaa. Siperia opetti jälleen, että isot ovat isoja ja pienet pieniä.
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves marssi ulos suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressista, kun venäläinen puhuja päästeli salissa omia tulkintojaan Viron politiikasta. Mutta tuon teatraalisen eleen jälkeenkin Ilves löysi itsensä yhä Hanti-Mansijskin kaupungista, suuren Ob-joen rannalta keskellä Siperian alankoa. Mihinpä siitä lähdet, paitsi ohjelman mukaiselle laivaristeilylle.
Noilla Siperian loputtomilla jokivarsilla kuoli tuhansittain virolaisia, kun heitä 1940-luvulla opetettiin neuvostotavoille. Virolaisille historia on kipeä paikka, mutta niin se on venäläisillekin, joille Suuri isänmaallinen sota on kansallinen sankarimyytti yli kaiken muun.
Hanti-Mansijskissa nähtiin jälleen kerran virolais-venäläisen vuoropuhelun vaikeus. Mutta Ilveksen ulosmarssia ei pidä liioitellakaan. Hän ei reagoinut Venäjän johdon, vaan yhden kokousedustajan puheisiin. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev oli jo poistunut paikalta.
Tosiasia on, että Viron ja Venäjän valtiojohto tapasivat nyt toisensa ensi kerran 14 vuoteen. Toisin sanoen keskusteluyhteys syntyi heti Medvedevin presidenttikauden aluksi. Vaikka sävy tuntuu olleen koleanlainen, on se alku kuitenkin. Vain runsas vuosi sitten Viron lähetystö Moskovassa oli käytännössä piiritetty ja Tallinnassa mellakoitiin.
Siihen nähden jo tapaaminen on saavutus. Viron ja Venäjän on löydettävä keinot käsitellä erimielisyyksiään rakentavasti, vaikka ei se helppoa olekaan.
Presidentin vaihtuminen Venäjällä näyttää kuitenkin tuoneen uuden, keskustelevamman sävyn Kremlin ja EU-maiden välille. Neuvottelujen aloittamista Venäjän ja EU:n uudesta kumppanuussopimuksesta on turhaan yritetty vuosikaudet. Nyt se onnistui. Sattumaa tai ei, tämä tapahtui juuri silloin kun EU:lla oli ensi kertaa historiassa slaavilainen valtio puheenjohtajana. Slovenian pääministeri Janez Jansa ainakin muisti tätä slaaviyhteyttä korostaa kommenteissaan.
Unionin johto palasi Brysseliin Venäjältä tyytyväisempänä kuin pitkään aikaan. Sopimusneuvottelut Venäjän kanssa alkavat jo tällä viikolla, joskaan valmista ei tule pitkään aikaan ja mutkiakin ehtii varmasti ilmaantua matkaan.
Myös Tarja Halonen ja Medvedev tapasivat, ja Venäjän presidentti otti ilomielin vastaan vierailukutsun. Näin ajatellen suhteissa kaikki toimii. Mutta leppoisa tunnelma ei poista sitä, että puutullikysymys on yhä aivan auki. Suomen kannalta huolestuttavaa on se, että julkaistuista EU:n ja Venäjän johtajien puheenvuoroista puutulliasiaa on turha hakea. Se siis koteloituu ennen muuta Suomen päänsäryksi, ei niinkään Moskovan ja Brysselin väliseksi pulmaksi.
Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen ehdotti juuri tapaamisten alla maksuja venäläisrekoille Suomessa. Onpa tämä temppu toteuttamiskelpoinen tai ei, ilman panosten korotusta ei ongelma tunnu ratkeavan. Halonen puolestaan vihjaili siihen suuntaan, että Suomenkin toimissa on ollut toivomista.
Presidenttien terveisten myötä asia palautui talouskomissioon ja juuri Väyrysen hoteisiin. Hänellä on nyt näytön paikka siitä, auttaako vuosikymmenten kokemus itäsuhteissa näinä uusina aikoina vai ei. Rekkaehdotus ainakin viittaa siihen, että Väyrynen tuntee kauppatavat.