Tutkijatvääntävät maailmallakin kättä siitä, onko yrityksille annetusta julkisesta yhteiskunnan tuesta hyötyä vai ei.
Vastaan tulee monesti hyvin voivia, menestyviä ja jatkuvasti lisää työvoimaa palkkaavia kasvavia yrityksiä, jotka kiittelevät vuolaasti esimerkiksi Tekesin rahoituksen panosta.
Toisaalta sitten näkyy myös esimerkkejä siitä, että tukirahat näyttävät menneen kuin kankkulan kaivoon. Isompia työpaikkamääriä ei ole syntynyt vuosien yrittämisen jälkeenkään. Yritys on toki saattanut pysyä tukirahojen ansiosta pystyssä vuosikausia.
Ja olisivatko menestyvät yritykset menestyneet ilman tukeakin?
Starttirahan tapaisen tuen tavallinen kansalainen yleensä ymmärtää, mutta vuodesta toiseen jatkuvat hyvät tuet sellaiselle yritykselle, joka osaa tehdä hyviä hakemuksia, mutta valmista ei muuten synny, tuntuu monista väärältä tai ainakin rahan haaskaukselta.
Takavuosina voivoteltiin sitä, että uusia yrityksiä perustetaan Suomessa liian vähän. Silloin tutkijapiireistä huomautettiin, että monissa maissa yrityksen perustaminen on pakon sanelema ratkaisu. Kun muuten työtä ei ole tarjolla, pitää yrittää työllistää itsensä.
Nyt Suomessa ollaan samassa tilanteessa kuin Etelä-Euroopan maissa jo aikoja sitten. Ouluunkin on syntynyt paljon yrityksiä, joissa ei työskentele monta ihmistä, monesti töissä on vain se yksi.
Startup-yrittäjät kokeilevat siipiään, testaavat oman liikeideansa kantavuutta eikä heillä ole välttämättä ollenkaan ajatuksissa päällimmäisenä työllistäminen. Hyvässä lykyssä pienestä firmasta kasvaa isompi, ja sitten saatetaan puhua jo enemmistä työpaikoista.
Alkavat yrittäjät valittavat jatkuvasti, että riskirahoituksen saanti on Suomessa vaikeaa. Siinä tilanteessa yhteiskunnan tuki on elinehto monen yrittäjän idealle.
Taloudessa menee nyt huonosti ja valtiosta toivotaan pelastajaa. Teitä ja siltoja halutaan tekoon, jotta työpaikat säilyisivät.
Sellaista entisajan teollisuuspolitiikkaa ei voi valtion nykyisen asenteen mukaan tehdä, että otetaan tontti ja päätetään perustaa sinne tehdas. Nykyaikainen teollisuuspolitiikka on sitä, että etsitään ja tuetaan toimijoita, jotka kykenevät kasvamaan ja pääsemään maailmalle. Pyritään jakamaan riskiä julkisilla sijoituksilla.
Valtioneuvosto esimerkiksi on valtuuttanut työ- ja elinkeinoministeriön merkitsemään Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakkeita ja korottamaan yhtiön osakepääomaa 50 miljoonalla eurolla. Osakeanti tähtää teollisten yritysten uudistamiseen, monipuolistamiseen ja kasvuun sekä biotalous-, cleantech- ja terveysalan kasvua edistävään pääomasijoitustoimintaan.
Valtiokaan ei pelasta kaikkea. Teollisuussijoitukselle tulee joka vuosi useita satoja hankkeita arvioitavaksi. Näistä se lähtee mukaan sijoittajana aika pieneen määrään, alle 10 prosenttiin.
Kun Suomessa rahoittajien into lähteä mukaan riskialttiisiin asioihin on kuulostanut olevan varovaista, rahaa haetaan ulkomailta.
Jos ulkomailta saadaan rahaa ja omistajia, yritysideat ja työpaikat monesti liukuvat ennen pitkää muille maille. Se on nähty Oulunkin teknologiakentässä monta kertaa.
Yritykset ja rahoittajat tosin reippaina väittävät etukäteen, ettei näin käy. Toiminnan luvataan kehittyvän Oulussa, ja niinkin voi toki käydä. Mutta Oulu on kumminkin vaikkapa Kaliforniasta katsottuna kovin kaukana. Jenkkisijoittaja saattaa vetää tunteettomasti kotiinpäin, tai ainakin omaan taskuun päin.
Usein olisi työpaikkojen kannalta hyvä saada yritykset pysymään mahdollisimman pitkälle kotimaisissa käsissä. Parasta olisi saada rohkeita sijoituksia kotimaisilta sijoittajilta. Ja jos yksityisiä sijoittajia ei löydy, valtiokin on ihan kelvollinen taho.
Kolumni