Köln Lanxess-areenan kulmauksessa roikkuu valkoinen lakana, johon on maalattu sinisellä kaksi sanaa: Raskaita päiviä.
Sanoissa kiteytyy kaikki, mitä Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on Saksan MM-kisoissa jo kokenut.
Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan elokuvaohjaajan ja astronautin ammatit ovat stressaavimpia. Listaan voi lisätä jääkiekkovalmentajan työn. Kölnissä Jalonen on näyttänyt mieheltä, joka kantaa harteillaan maailman kaikki murheet.
Keskiviikon USA-pelissä painetila oli maksimaalinen. Jalonen, 47, selviytyi työuransa kovimmasta haasteesta voittajana.
Kokemus ei ollut miellyttävä, mutta teki Jalosesta entistä kovanahkaisemman ammattilaisen.
"Paineet kuuluvat tähän hommaan. Jos niitä ei olisi, tämä tehtävä ei varmaan kiinnostaisi ketään", Jalonen muotoilee.
Jalonen on korostanut useaan otteeseen, että hän ei ole idiootti. Valmentaja tarkoittaa sitä, että hän tiedostaa ympärillään vellovan keskustelun ja kritiikin, joka paisuu toisinaan kohtuuttomiin mittasuhteisiin.
Lähellä oli, ettei Jalonen joutunut jo toisella päävalmentajakaudellaan vastaamaan kiusallisimpaan mahdolliseen kysymykseen. Siihen, joka kuuluu: "Aiotko erota?"
Jalonen ei ole yli-ihminen, mutta vaihtoaitioon marssiessaan hänelle jää vain yksi vaihtoehto. Valmentajan on keskityttävä siihen, mitä jäällä tapahtuu.
"En voi ajatella, että v-u, mitä jos me häviämme, miten mulle käy. Jos niin kävisi, peli olisi hävitty jo ennen kuin se alkaa."
Ei käy miestä kateeksi, ei. Ei, vaikka Jalosen verotettavat ansiotulot olivat toissa vuonna 115 067 euroa. Huippupalkka ei takaa huipputyötä. Työ voisi olla huipputyö, jos Jalonen saisi keskittyä valmentamiseen. Toisinaan hän toimii myös koko kansan kollektiivisena lokaämpärinä.
Ei ihme, että Erkka Westerlund jätti maajoukkueen MM-kisojen 2007 jälkeen. Teoreetikko kyllästyi maajoukkueen ympärillä pyörivään tivoliin, jota hän kutsui Muppet Show'ksi.
Kahdella viime vuosikymmenellä suomalaiset tottuivat Leijonien menestykseen. Jokainen tappio on katastrofi - ainakin medialle ja suurelle yleisölle.
"Niinhän se on, että Suomi ei saa hävitä yhtään peliä missään kisoissa", Jalonen hymähtää.
Vaikka Jalonen on väkivahva mies ja punnertaa penkistä ylös raskaita - ennätys 150 kiloa - rautoja, on hänenkin sietokyvyllään rajansa. Vancouverin olympiaturnauksessa Jalosen ja kaikkien NHL-tähtien kemiat eivät kohdanneet. Pronssijuhlien jälkeen osa pelaajista kritisoi Jalosta nimettömyyden verhon takaa.
"Totta kai se loukkasi, se on ihan selvää. Se loukkasi meitä kaikkia, valmentajia ja johtoryhmään kuuluvia. Toivoisin, että palaute tulisi kasvotusten", Jalonen kiteytti Iltalehdessä.
Jalosen työympäristö on arvaamaton. Kulman takana voi odottaa ikävä yllätys, kysymys tai otsikko. Epävarmuutta lisää kulisseissa hämmentävä Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola, jonka töksäyttelevä lausuntopolitiikka on aiheuttanut päävalmentajille harmaita hiuksia. Raimo Summanen ajautui Kummolan kanssa nopeasti törmäyskurssille.
Lopulta toisen piti lähteä - eikä se ollut Kummola.
Varmasti myös Jalonen miettii, seisooko Kummola hänen tukenaan, kun kritiikin tuuli puhaltaa myrskylukemissa.
Yksi Leijonien ikuisuusongelmista on, ettei vasen käsi aina tiedä, mitä oikea tekee. Jalonen oli olympialaisten jälkeen kysymysmerkkinä, kun Kummola ilmoitti, että valmennusryhmään on saatava uutta verta.
Kohinan keskellä Jalonen yrittää hoitaa työnsä hyvin. Hän paiskii ympäripyöreitä päiviä ja vastaa ihailtavalla kärsivällisyydellä tyhmiinkin kysymyksiin.
"Jokaisella joukkueella on oma tiensä ja jossain vaiheessa tulee mutkia matkaan. Jossain siellä häämöttää maali. Katsotaan, pääsemmekö sinne asti."
Maali on viikon päästä sunnuntaina pelattava MM-finaali.
Lue tunnelmat myöhäisottelusta Suomi-Valko-Venäjä
www.kaleva.fi