Si­ni­le­vä vaivaa edel­leen Suomen järviä

Suomen järvissä on edelleen paikoin runsaasti sinilevää. Suomen ympäristökeskuksen runsaasta 260 havaintopaikasta kymmenessä on runsaita sinileväesiintymiä. Pieniä esiintymiä on 45 havaintopaikassa. Erittäin runsas esiintymä on Muurlan Ylisjärvessä.

Sinilevää esiintyy vielä myös merellä. Runsaasti sitä on Taivassalon Leikluodossa ja vähän Paimionlahdella, Maarianhaminassa ja Rauman Poroholmassa. Pieniä määriä sinilevää on havaittu myös Airiston pohjois- ja keskiosissa sekä Korppoon pohjoispuolella. Lisäksi levää on havaittu Uudenmaan rannikolla ja itäisellä Suomenlahdella.

Tuuli ja virtaukset muuttavat levätilannetta päivittäin sekä järvissä että merellä.

Vähäinen sinilevä näkyy vedessä pieninä vihreinä tai kellanvihreinä hippusina. Runsaat esiintymät samentavat veden ja muodostavat tyynellä säällä sen pinnalle vihreitä maalimaisia juovia. Sinilevä voi myös kasaantua rannoille vihreinä tai kellanvihreinä massoina.

Sinileväinen vesi ei sovi talous-, uima- tai löylyvedeksi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä