Similän ma­na­ge­ri Ur­hei­lu­leh­del­le: Tämä on meille iso isku

Suomen Hiihtoliitto kertoo dopingkärystä lisää tiistaina iltapäivällä.

Ylivieskalainen hiihtäjä Tero Similä on voittanut lukuisia SM-mitaleita.
Ylivieskalainen hiihtäjä Tero Similä on voittanut lukuisia SM-mitaleita.
Kuva: Sami Korkala

Urheilulehden tietojen mukaan dopingrikkeestä kärähtänyt maastohiihtäjä on ylivieskalainen Tero Similä. Similän manageri Tuomo Haikola on vahvistanut asian.

"Tämä on iso isku meille, palataan yksityiskohtiin myöhemmin. Itse tulen olemaan kyllä Teron tukena, nyt hän vasta tukea tarvitseekin", Haikola sanoi Urheilulehdelle.

Vuonna 1980 syntynyt Similä on osallistunut useisiin arvokisoisin tällä ja viime vuosikymmenellä. Hän ei kuitenkaan ollut mukana A-maajoukkueessa päättyvällä kaudella eikä siis edustanut Suomea Sotshin olympialaisissa.

Similä on ollut mukana muun muassa Torinon olympialaisissa 2006 sekä neljä kertaa MM-kilpailuissa: Oberstdorfissa 2005, Sapporossa 2007, Oslossa 2011 ja Val di Fiemmessä 2013.

Similällä ei ole arvokisamitaleja. Hänen paras MM-sijoituksensa henkilökohtaisilta matkoilta on 13:s Oberstdorfin yhdistelmäkilpailussa. Ylivieskalaishiihtäjällä on kuitenkin lukuisia SM-mitaleja.

Similä edustaa Ylivieskan Kuulaa, ja hän on harjoitellut paljon Posiolla. Similä on tehnyt valmentajan ammattitutkinnon Lapin Urheiluopistossa Rovaniemellä vuosina 2012-2013.

Kaleva on yrittänyt tavoittaa Similää, mutta hänen puhelimensa ei ole päällä.

Suomen Hiihtoliitto tiedottaa asiasta tänään kello 15.30.

Jutun otsikossa oli aluksi, että kommentin olisi antanut olisi Similän valmentaja. Tuomo Haikola on kuitenkin Similän manageri. Juttua on muokattu 20.5. kello 13.33.