Taloudessa menee nyt surkeasti. Kasvua ei ole pariin vuoteen näköpiirissä, ja takana on kuuden vuoden taival eurokriisissä. Vertailuja voi jo hakea edellisestä talouden katastrofista 1990-luvun alussa.
Suomi on pieni avoin talous. Kaksikymmentä vuotta sitten petti itä ja nyt länsi. Neuvostoliiton romahdus ei ollut yksin syynä 1990-luvun lamaan, mutta yksi merkittävä tekijä kuitenkin. Eurokriisi ei myöskään yksin selitä tämän hetken talousongelmiamme mutta suuren osan kyllä.
Suomessa tehtävillä talouspoliittisilla ratkaisuilla ei taantumasta nousta. Niillä ei käynnistetä Euroopan talouskasvua. Suomen kohtalo on sidottu Euroopan kohtaloon.
Tämä koplaus on suurin piirtein yhtä vahvana voimassa täysin siitä riippumatta siitä, olemmeko euron tai edes EU:n jäseniä.
Suomen ja Euroopan kohtalonyhteys katkeaa vain sillä, että vientimme suuntautuisi jonnekin ihan muualle kuin Euroopan markkinoille. Semmoinen ei käden käänteessä onnistu. Eipä ole edes yritetty. Hyvä niin.
Taantumat väistyvät ja talousauringon edestä väistyvät synkät pilvet – aikanaan. Silloin Suomen tulee olla valmis iskuun. On rakennettava silta yli synkän virran. On oltava lähtötelineissä hyvin treenattuna ja tuunattuna, kun vienti elpyy ja kasvu ampaisee liikkeelle.
Suurin uhka liittyy työvoiman syrjäytymiseen. Vanha nyrkkisääntö tietää, että puolet kuuden kuukauden työttömyyden kokeneista ei tule takaisin. Työttömyys syrjäyttää nopeasti ja tehokkaasti. Jos osaavaa työvoimaa ei ole tarjolla, kun kasvu alkaa, Suomi ei pääse mukaan talouden nousevaan hissiin.
Edellisen laman opetuksista on syytä oppia. Viesti on lyhyt ja selkeä: lisää rahaa aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.
Taloustilanne synkistyy päivä päivältä, joten nopeasti vaikuttavia täsmätoimia tulisi saada aikaiseksi vauhdilla. Hallitus voisi jo elokuun budjettiriihessä sopia lisätalousarviosta, jolla joitakin satoja miljoonia maksavat täsmätoimet saadaan mahdollisimman nopeasti liikkeelle.
Nyt on aika tehdä tuottavia yhteiskuntapoliittisia investointeja eli täsmäelvytystä. Velkaantuminen täsmäelvytyksen vuoksi ei ole syömävelkaa vaan itse itsensä korkojen kera maksava investointi tulevaisuuteen.
Tässä tilanteessa korostuu nopeasti työllisyyttä tukevien investointien tarve. Kohteita ei ole vaikea keksiä. Korjausrakentamisen tukea tulisi lisätä, sillä se luo nopeasti työpaikkoja. Samalla pienennetään tulevaa korjausvelkaa.
Nopeasti käynnistettävissä olevia liikenneinvestointeja on ministeriön pitkällä listalla vaikka kuinka paljon.
Viennin vetoa odotellessa täytyy nojata kotimaiseen kysyntään. Ostovoimakehitys näyttää olevan pari vuotta pakkasella, ellei syksyn palkkaneuvotteluissa tapahdu ihmeitä. Pakkasella pysyttelevä ostovoima vaikuttaa talouteen kielteisesti kahdella tavalla.
Ensinnäkin kulutus ei voi kasvaa, kun tulot vähenevät. Tyhjästä on vaikea nyhjäistä. Toisaalta lohduton tilanne vaikuttaa mielialoihin. Kuluttajat varautuvat vielä ankeampiin aikoikin, mikä on talouskasvulle myrkkyä. Kuluttajat ovat epävarmoja, ja niin jäävät tuhannet hankintapäätökset tekemättä.
Pienetkin positiiviset eleet voisivat olla tässä tilanteessa tehokkaita talouskasvun ja työllisyyden kannalta. Palkkamalttia vahtivien työantajien tarkkaavaisuus tuskin herpaantuu, joten siltä silta suunnalta on vaikea odottaa pelastusta.
Nollalinja ei tietystikään toteudu, mutta jokainen prosentin kymmenys sen yli on erittäin kovan väännön takana. Nekin kymmenykset ovat saatavissa vain työrauhatilastoja rumentamalla.
Hallitus voisi sen sijaan toimia viisaasti ja edistää kulutusta luopumalla tuloverotukseen suunnitelluista kiristyksistä. Se maksaa valtiolle jokusen sata miljoonaa, mutta tässä kohdin tässä taloustilanteessa saattaisimme nähdä – ihan oikeasti – niitä kaivattuja dynaamisia vaikutuksia.
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti