Lapuan "likka" Anneli Jäätteenmäki valittiin viime kesänä Hämeenlinnassa keskustan puheenjohtajaksi numeroin, jotka eivät jättäneet jossittelulle sijaa. Hän voitti kaikki viisi miesvastaehdokastaan jo ensimmäisessä äänestyksessä ja sai 55 prosenttia äänistä.
Jäätteenmäki ei ole koskaan nauttinut varauksetonta kannatusta puolueessaan - ei ennen puheenjohtajavalintaansa eikä sen jälkeenkään. Edes vaalivoitto ja nousu pääministeriksi eivät ole saaneet kaikkien keskustalaisten sydäntä sykkimään hänelle. Syynä on se, että hän tuli puolueen johtoon vääristä piireistä, puolueen perinteisten valtaklikkien ulkopuolelta.
Häntä on pidetty puolueessa hieman samantapaisena outona lintuna kuin Eeva Kuuskoskea aikoinaan. Kuuskoskesta ei saanut otetta. Hän toimi itsenäisesti ja itsepäisesti ja elätteli omia kunnianhimoisia suunnitelmiaan, kunnes ajoi itsensä umpikujaan ja joutui yrittämään presidentiksi puolueiden ulkopuolisena ehdokkaana 1994. Yritys oli tuhoon tuomittu.
Kuuskoski oli alkuperäinen sillanrakentaja. Jäätteenmäki oli hänen oppityttönsä, joka otti käyttöön vanhan termin lähtiessään pyrkimään Esko Ahon seuraajaksi. Hänellä oli siihen hyvät perusteet: hän kuului Kuuskosken talliin silloin, kun Kuuskoski oli keskustan ykkösnainen ja herätti suurta kiinnostusta yli puoluerajojen.
Siitä on aikaa yli kymmenen vuotta. Kuuskoski oli noihin aikoihin presidenttigallupien ykkönen. Hän oli jopa suositumpi kuin presidentti Mauno Koivisto.
Liekö se historian ivaa vai mitä, että myös sillanrakentaja kakkoselle kävi yhtä köpelösti kuin ykköselle: silta romahti heti alkuunsa. Jäätteenmäellä piti olla edessään komea poliittinen ura Suomen ensimmäisenä suuren puolueen naispuolisena johtajana ja maan ensimmäisenä naispääministerinä. Valtioneuvoston johtajuuden ihanuutta ja kurjuutta riitti kuitenkin vain 63 päivää. Ainoastaan kaksi sota-ajan pääministeriä vuonna 1944 on toiminut hallituksen johdossa lyhyemmän aikaa kuin hän.
Jäätteenmäki ehti kuitenkin tehdä sen, minkä takia keskustalaiset pitivät häntä Olli Rehniä, Matti Vanhasta, Hannu Takkulaa, Seppo Rantamaulaa ja paluutta yrittänyttä Paavo Väyrystä parempana uudeksi puoluejohtajaksi. Vain hänen uskottiin voivan palauttaa keskustan takaisin hallitukseen kahdeksan pitkän oppositiovuoden jälkeen.
Keskustan oma kannatus ei millään riittänyt SDP:n kukistamiseen eduskuntavaaleissa. Puolue tarvitsi johtoonsa modernin, vetovoimaisen naisen, jotta hän imuroisi vaaleissa keskustalle liikkuvia äänestäjiä yli puoluerajojen. Sen tehtävän Jäätteenmäki hoiti ehkä liiankin hyvin, kun nyt tiedetään, miten hänelle kävi. Valtaan paluun tärkeys houkutteli hänet käyttämään myös kiellettyjä keinoja.
Jäätteenmäki teki vieläkin enemmän. Hän ei vain palauttanut keskustaa takaisin hallitukseen, vaan taivutti myös SDP:n ja Paavo Lipposen luopumaan pääministerihaaveistaan. Jäätteenmäellä oli nimittäin takataskussaan kortti, jonka heiluttelu tehosi demareihin: hän uhkasi muodostaa hallituksen kokoomuksen kanssa, ellei SDP tyydy kakkospuolueen asemaan. Demarit tyytyivät.
Jäätteenmäki on nyt pääministerinä historiaa ja ehkä pian myös puoluejohtajana, mutta kun hallituspohja ja salkkujako on määrä pitää entisellään, keskusta säilyttää pääministerin viran. Muut pääsevät siis korjaamaan Jäätteenmäen hankkimaa satoa. Pääministeriksi on nousemassa puolustusministeri Matti Vanhanen, väritön mies, joka kelpasi viime kesänä keskustalle vain varapuheenjohtajaksi. Hän sai puoluekokouksessa vain 120 ääntä.
Vanhasen kykyjä suoriutua maan tärkeimmän poliittisen johtajan tehtävästä ei ole syytä epäillä. Hän ei ole lähellekään Paavo Lipposen kaliiberinen poliittinen johtaja, mutta hän on hyväoppinen, luotettava ja asiantunteva. Pienen, pakollisen alkukankeuden jälkeen työt alkavat varmaankin sujua häneltä.
Pääministerivaihdoksen takia keskusta saattaa nyt vapautua siitä ongelmasta, minkä Jäätteenmäen etäisyys aiheutti. Vanhanen kuuluu ainakin löysästi keskustassa pitkään valtaa pitäneisiin piireihin. Tai ainakaan hänellä ei ole niihin sellaista ulkopuolista ja irrallista suhdetta kuin Jäätteenmäellä on ollut. Vanhanen oli lähellä Esko Ahoa, ja hän oli myös keskustan työreformin todellinen aivo. Hänellä on suhteet kunnossa oikeisiin ihmisiin.
Viime viikkojen valtapeli on ollut kovaa. SDP menetti vaaleissa niukasti suurimman puolueen aseman, mutta sai revanssin Jäätteenmäestä odotettua nopeammin ja makeampana kuin kukaan demari oli edes voinut unelmoida. Demarit odottivat kai Jäätteenmäeltä lähinnä jonkinlaista vakavaa julkista ripittäytymistä, anteeksipyyntöä ja katumusharjoitusta, jotta suhteet olisivat palanneet ennalleen, mutta heille kiikutettiinkin hopealautasella pääministerin eronpyyntö.
Peli on ollut armotonta myös keskustassa. Puolueessa on aina taisteltu vallasta häikäilemättömästi. V.J. Sukselainen kaadettiin aikoinaan ulkopolitiikan avulla. K-linja teki myyräntyötä Johannes Virolaista vastaan yli vuosikymmenen. Esko Ahon syrjäytysyritykset alkoivat lähes heti, kun hänestä oli tullut pääministeri. Vain Paavo Väyrynen on välttynyt kovilta puolueen sisäisiltä kampitusyrityksiltä.
Paine Jäätteenmäkeä kohtaan kasvoi sietämättömiin mittoihin heti, kun julkisuuteen oli vuodettu kuuluisa keskustan puoluehallituksen työvaliokunnan pöytäkirja. Vuoto paljasti, että joku - tai jotkut - puolueessa pyrkivät hänestä eroon. Tuo joku halusi esittää todisteen siitä, ettei pääministerin pussissa ollut puhtaita jauhoja. Toistaiseksi vain Hannu Takkula on narahtanut tavalla, joka voi epäillä ainakin jonkinlaisesta osallisuudesta myyräntyöhön.
Peli ei ole vielä kuitenkaan ohi. Vuotoja tutkitaan poliisikuulusteluissa ja saatetaan ratkoa vielä oikeussaleissakin. Muitakin päitä voi vielä pudota.