Lontoon terrori-iskuilla nöyryytettiin Britanniaa, Yhdysvaltain liittolaista, ja huippukokoukseen tulleita johtajia. Lontoon tapahtumat osoittavat, että taistelua terrorismia vastaan on tehostettava.
Lontoon veriteoista vastuullisista tekijöistä ei torstai-iltana ollut vedenpitävää tietoa, mutta vahvojen viitteiden mukaan takana olisi ollut kansainvälinen al-Qaida-verkosto tai sen osa. Tämän perusteella ainakin kahden seikan voi arvioida olevan syynä siihen, miksi tuho osui nyt Britannian pääkaupunkiin.
Ensinnäkin Britannia on ollut Yhdysvaltojen uskollisin liittolainen Irakin sodassa. Sota on kasvattanut islamilaisten ääriryhmien raivoa kumpaakin kohtaan. Samalla tavalla joukkoliikenne ja täysin viattomat siviilit olivat kohteena myös viime vuoden maaliskuussa Espanjassa, joka sekin oli Yhdysvaltain liittolainen Irakin sodassa. Madridissa kuolonuhreja oli lähes 200, nyt useita kymmeniä.
Toiseksi pommit räjähtivät nyt maassa, joka juuri isännöi maailman johtavien teollisuusmaiden G8-kokousta. Tämä ei voi olla sattumaa, vaan se on röyhkeää pilkkaa ja täysin tunteetonta viattomien ihmisten teurastusta. Iskut merkitsivät briteille paitsi järkytystä myös ikävää nöyryytystä. Se tuli yllätetyksi tilanteessa, jossa sen oli pitänyt olla valppaimmillaan. Terroristien kannalta ajankohta oli kylmäverisesti harkittu. Iskun saama huomio oli suurin mahdollinen, kun koko maailman katseet oli valmiiksi käännetty Britanniaan.
Pohjimmiltaan iskujen takana olevat motiivit ovat vielä syvemmällä kuin Irakin sodassa, toteutettiinhan New Yorkin terrori-iskutkin syyskuussa 2001 ennen kuin Yhdysvaltojen tai sen liittolaisten joukkoja oli sen enempää Irakissa kuin Afganistanissakaan. Kyse on ideologian muotoon verhotusta syvästä katkeruudesta johtavia länsimaita kohtaan. Sen taustalla taas voivat olla länsivaltojen suhde Israeliin sekä Yhdysvaltain läsnäolo Saudi-Arabiassa, islamin pyhällä maalla. Nämä kaikki seikat antavat sytykkeitä ryhmittymille, jotka tulkitsevat uskontoa omien tarkoitusperiensä mukaisesti, vastoin muslimien ylivoimaisen enemmistön näkemyksiä.
Sopii siksi toivoa, etteivät Lontoon veriteot nostata vihaa niitä muslimeja kohtaan, jotka muun maailman tavoin jyrkästi tuomitsevat terrorismin. Erilaiset kostoiskut ja vihanpurkaukset vain vahvistaisivat väkivallan kierrettä. Jos iskujen taustalta löytyy myös Britannian suuren islamilaisen yhteisön jäseniä, maan muslimeihin kohdistuvia raivonpurkauksia voi olla vaikea välttää.
Pääministeri Tony Blair tuli torstaina kahdesti kameroiden eteen antamaan lausuntoa tapahtumista. Järkytyksen pystyi lukemaan hänen kasvoiltaan. Vain päivää aiemmin hän oli juhlinut Lontoolle myönnettyjä olympialaisia.
Blair vakuutti ensimmäisessä lausunnossaan päättäväisyyttä ja taipumattomuutta terrorismin edessä. Toisen lausunnon hän antoi kaikkien G8-kokoukseen osallistuneiden poliittisten johtajien edessä. He osoittivat näin yhtyvänsä Blairin vetoomukseen yksimielisestä taistelusta terrorismia vastaan. Tuskin koskaan on maailman tärkeimpien johtajien joukkoa nähty yhtä vakavina. Peruskysymys kuitenkin on, miten tuokaan mahtimiesten joukko pystyy terrorismin haasteeseen vastaamaan.
Terrorismin edessä ei pidä antautua, mutta sitä vastaan pitää taistella viisaasti, jottei tuloksena ole voimistuva väkivallan kierre. Jos ja kun islamilaiset ääriainekset todella ovat torstain silmittömän tappamisen takana, ne osoittavat kohteiden valinnassaan härskin kylmää logiikkaa ja johdonmukaisuutta. Viime aikojen järkyttävimmät iskut on tehty valtioihin, jotka ovat asevoimia käyttäen osallistuneet lähi-idän tapahtumiin. Tämän perusteella esimerkiksi Suomeen kohdistuvat terrori-iskut tuskin ovat aiempaa todennäköisempiä.
Terrori-iskujen yksi seuraus on ollut erilaisten turva- ja valvontajärjestelmien toiminnan vahvistaminen länsimaissa. Niillä on ollut vaikutusta niin lehdistön toimintaedellytyksiin kuin tavallisten kansalaistenkin elämään erityisesti lentoliikenteen tiukentuneen kontrollin takia.
On oletettavaa, että Lontoon iskujen perusteella turvajärjestelyjä kiristetään lisää. Silti kaikkiin turvajärjestelmiin jää aina aukkoja. Jos poliittiset johtajat pystytäänkin suojaamaan, uhrina ovat viattomat kansalaiset. Niin oli New Yorkissa ja Madridissa, ja niin oli Lontoossakin.