Huomenna Oulussa esiintyvästä Eppu Normaalista muistetaan korostaa erästä tiettyä puolta. Moni mielellään alleviivaa, että yhtye on tullut pitkän tien hakaneulaisista punkrääveleistä nykyiseen asettuneempaan sointiinsa.
Mummotkin siitä tykkäävät, sanotaan.
Tässä mielessä Eput muistuttaa hieman aiemmin sotien jälkeen aloittanutta Rolling Stonesia. Jaggerin rykmentti on vaarien pelätty pirunnyrkki kautta maailman.
Siellä missä kaksi brittipappaa osuu kiilailemaan toisiaan rollaattorilla, alkaa heidän kurkuistaan kuulua säveluhittelu I´m a King Bee paltereiden ekalta vuodelta 1964.
Eppu Normaalia diggaavia mummoja on samat kolme yleistyyppiä kuin rollareilla pappoja.
Paha, pahempi, pahin.
Pahan normaalimummon mökissä leijuu voilla leivotun pullan tuoksu. Mummo paistaa tuoretta nisua sukulaisiaan hämätäkseen.
Sokeria suupielestään neppaileva tyttärenpoika ei tiedä, että mummolla olisi alakaapissa vähän ylöjärvistä vinyyliä.
Levyjä hän kuuntelee iltaisin korvasieniä ryöpätessään.
Tavallisen paha mummo valittaa kansaneläkkeensä mitättömyyttä, mutta muistaa hiljaa mielessään kiittää Eppuja. He tekevät niin harvoin levyjä, että summan ehtii säästää.
Edellistä asteen pahempi versio viihtyy pankkien ja markettien ilmaiskahvitarjoilun äärellä.
Hän saattaa valittaa kuulonhuoltoliittoon naapuristaan, joka kuuntelee Antti Tuiskua kuulokkeilla liian lujaa. Närkästymisen todellinen syy ei ole naapuri eikä Rovaniemen Antti, vaan että tänään hedelmäpeli ainoastaan nieli.
Ärsytettynä vaarallisin on pahin mummo. Hän on niin raaka, että hyväksyy vain Eppujen punkkauden singlen Poliisi pamputtaa taas. Muu yhtyeen tuotanto on hänestä kuin löysäksi keitettyä mikkoalataloa.
Tämä ronskisti ylimeikannut ilmestys nauttii aiheuttaessaan oman neljän ruuhkansa kaupan kassalle. Rautaosastoa hän juoksuttaa tunnin kaksi etsiessään oikean muotoisia niittejä.
petri.laukka@kaleva.fi