Sähkökynttelikkö ikkunalaudalla, kinkku pöydässä ja Aku Ankka televisiossa. Nämä ovat ruotsalaisen joulun tunnusmerkkejä. Mestarikokki Tommy Myllymäki lisää listaan vielä janssoninkiusauksen, sillin ja lihapullat.
"Aku Ankka on aattoiltapäivän pakko ruotsalaisissa perheissä. Koko maa hiljenee televisioiden ääreen katsomaan Aku Ankkaa", Myllymäki luonnehti ruotsalaisia jouluperinteitä
Tommy Myllymäki, 28, valittiin tammikuussa vuoden kokiksi Ruotsissa. Hän kertoi tuolloin, että sai kipinän kokin uralle jo lapsena, kun vietti kesiä suvun mökillä Lestijärvellä ja autteli mummua ruuanlaitossa.
Vuoden kokin titteli on merkinnyt melkoista huisketta, mukavia ja erikoisiakin työtehtäviä. Tästä huolimatta Tommy ehti lokakuussa avata oman ravintolan Julita Wärdhusin. Ravintola sijaitsee Sörmlannin maaseudulla 150 kilometriä Tukholmasta lounaaseen.
"Tilaisuus tuli yllättäen. Meillä oli viikko aikaa miettiä ostaako paikka vai ei. Kaksi kokkikaveria tuli mukaan ja päätös ravintolan perustamisesta syntyi", Tommy kertoili muutama päivä ennen joulua ja pyyhki hikeä otsalta.
Hän oli juuri selvittänyt 70 hengen joulupöytäkattauksen, ja muutaman tunnin päästä oli tulossa vieläkin isompi ryhmä.
Joulupöytä ei jätä nälkäiseksi
Ravintoloissa isolla porukalla syötävä joulupöytä on yksi ruotsalaisen joulun ajan erikoisuuksia. Ruotsalaiset eivät vietä varsinaisia pikkujouluja, mutta erilaiset yhteisöt ja etenkin työpaikat tarjoavat marras-joulukuussa henkilökunnalleen runsaan joulupöydän.
Ruotsinlaivojen seisovia pöytiä muistuttava joulupöytä maksaa ravintolan tasosta riippuen 25-55 euroa henkeä kohden. Ruotsalaisesta joulupöydästä ei voi poistua nälkäisenä, sillä erilaisia kylmiä ja lämpimiä ruokia, silliä, kalaa, lihaa, pateita ja jälkiruokia on kymmeniä lajikkeita.
"Me yritämme laittaa ruuan esille niin, että se ei olisi liian paljon ravintolaruuan näköistä vaan olisi kotona laitetun oloista ja ihmiset söisivät kotoisasti. Tarjoamme 12 sortin silliä, lohta, ankeriasta. Sitten on kylmät ja lämpimät liharuuat sekä tietysti joulukinkku", mestarikokki ynnäili joulupöytänsä tarjontaa.
Joulun edellä Tommy ehti tarjota ravintolassaan joulupöydän lähes parille tuhannelle asiakkaalle. Mutta entäpä oman joulupöydän antimet?
"Tällä kertaa vietän joulua tyttökaverin luona. Ehkä otan mukaan vähän sillejä. En syö kovin paljon silliä, mutta janssoninkiusaus, lihapullat ja prinssimakkara kelpaa. Kun on saanut käydä saunassa, kinkku ja kylmä kalja maistuvat hyvältä", Tommy tuumiskeli.
Aku Ankka julistaa joulun alkaneeksi
"Meillä on ollut kotona sellainen järjestys, että lounaaksi syödään riisipuuroa ja käydään pienellä kävelylenkillä. Sitten juodaan kahvit ja katsellaan Aku Ankkaa. Sen jälkeen aletaan kattaa joulupöytää ja syödään kuuden ja kahdeksan välillä. Jossain välissä jaetaan joululahjat", Tommy kertoi.
Aku Ankka jouluna? Kyllä vain, Aku Ankka ystävineen ja muut Walt Disneyn piirretyt ovat ruotsalaisen joulun ehdoton pakko. Ruotsin televisio on vuodesta 1959 näyttänyt joka ikinen jouluaattoiltapäivä Disneyn piirrettyjä, Aku Ankkaa, Mikki-hiirtä, Lumikkia ja seitsemää kääpiötä sekä Kaunotarta ja Kulkuria. Aina samalla kellon lyömällä.
"Kolmen ja neljän välillä Ruotsi pysähtyy. Kaikki istuvat television ääressä ja katsovat Aku Ankkaa", mestarikokki kertoi.
Walt Disneyn piirretyt ovat vuoden katsotuin televisio-ohjelma Ruotsissa. Se kerää 3,5-4 miljoonaa katsojaa vuodesta toiseen. Jo pari kolme sukupolvea svenssoneita on aloittanut joulunvieton Walt Disneyn piirrettyjä katsomalla. Riitti vastaa ruotsalaisille hyvinkin Turun joulurauhan julistusta ja on yhteinen merkki kaikille: nyt on joulu, eläkäämme ihmisiksi.