Euroopan unionissa silakka on suurennuslasin alla. Vuodesta 2002 lähtien silakka on suurien myrkkypitoisuuksiensa vuoksi ollut myyntikiellossa unionin alueella. Silakkaa ei saa kaupata edes rehuksi saksalaisille naudoille; ei millekään eläimille, joista tehtyjä tuotteita ihmiset syövät.
Sen sijaan Suomelle ja Ruotsille on myönnetty erivapaus myydä silakkaa omille kansalaisilleen viiden vuoden ajan. Erivapaus päättyy ensi vuoden lopulla. EU:ssa ollaan sorvaamassa uutta silakkadirektiiviä. Virkamiesten pöydillä pyörii luonnos, jonka mukaan silakan myyntirajoitukset jatkuvat entisellään: kala pysyy pannassa muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa.
"En osaa sanoa, kuinka käy. Näissä asioissa EU on aika ankara. Siellä tullaan arvioimaan, mitä Suomi on tehnyt Itämeren dioksiinipitoisuuksien vähentämiseks"", europarlamentaarikko, Suomen entinen ympäristöministeri Satu Hassi (vihr.) pohdiskelee.
Sallia vaiko kieltää?
Satu Hassi on esittänyt Euroopan parlamentin puhemiehistölle arvioitavaksi kysymyksen, kumpi on parempi ihmisen terveydelle, sallia vaiko kieltää silakan syönti. EU:ssa tällaisia asioita arvioi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, EFSA. Sen tehtävänä on antaa puolueettomia lausuntoja elintarvikkeista.
"Jos päädytään siihen, että on parempi sallia kuin kieltää, se on Suomen kannalta hyvä. Muussa tapauksessa on aihetta huoleen. Tällöin joudutaan tehostamaan toimia dioksiinin poistamiseksi ja päästöjen saamiseksi kuriin."
Hassin mukaan EFSA:n asiantuntijat ovat toisessa yhteydessä arvostelleet EU:n komissiota siitä, että komissiossa tahdotaan katsoa vain myrkkyjen vaaroja ja unohtaa, että kala sinänsä on terveellistä ravintoa.
Silakan ystäväksi itsensä lukeva Hassi myöntää elävänsä ristiriitaisissa tunteissa. "Tosi ikävä kaikille minunkaltaisilleni, jotka tykkäävät silakasta. Ensin ajattelin, että totta kai syön silakkaa. Mutta kun näin luvun, kuinka monta prosenttia dioksiinista tulee silakasta, se pani miettimään."
Kasanterveyslaitos on tullut siihen tulokseen, että silakassa on enemmän hyvää kuin pahaa. Kalan sisältämät omega 3 -rasvahapot tunnetaan sydänystävällisemmiksi kuin eläinperäiset, niin sanotut kovat rasvat.
"Olemme suositelleet, että elintarvikeviraston ja ravitsemusneuvottelukunnan kalansyöntisuosituksia noudatettaisiin. Että kalaa syötäisiin vähintään kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Tällöin ei altistuta millekään yksittäiselle haitalliselle aineelle", korostaa kemisti Hannu Kiviranta Kansanterveyslaitokselta.
Rasvaiset kalat keräilijöinä
Kaikki lähti liikkeelle Belgiasta 1990-luvun lopulla. Suuri dioksiiniskandaali ravisutti maata. Karjalle oli syötetty dioksiinin saastuttamaa rehua. Sen seurauksena todettiin, että tällä rehulla ruokittujen eläinten lihassa ja maidossa oli epäterveellisen korkeita dioksiinipitoisuuksia.
Kohu ravisutti koko Eurooppaa. Tämä johti siihen, että Euroopan unionissa alettiin valmistella direktiiviä, jolla rajoitettaisiin ravinnon dioksiinipitoisuutta.
Pian huomattiin, että Itämeren rasvaisten kalojen, kuten silakan ja luonnonlohen dioksiinipitoisuudet olivat korkeammat, mitä silloin valmisteilla olleessa ja vuodesta 2002 voimassa olevassa direktiivissä sallitaan ihmisravinnolle.
Silakan, samoin kuin merilohen, syntinä on korkea dioksiinipitoisuus. Rasvaisilla kaloilla kuten silakalla ja lohella samoin kuin ankeriaalla ja nahkiaisella on taipumus kerätä itseensä kaikki myrkyt, mitä merestä löytyy. Nuorten silakoiden dioksiinipitoisuus ylittää kaksinkertaisesti ja vanhojen silakoiden jopa nelinkertaisesti EU:n asettamat enimmäismäärät.
Kansanterveyslaitoksen selvityksissä todetaan, että dioksiinit eivät pala pois kuten rasvat, vaan rikastuvat jokaisella ravinnonhankintatasolla entistä suuremmiksi pitoisuuksiksi. Hylkeissä ja merikotkissa pitoisuudet ovat jo sitä luokkaa, että ne vaikuttavat eläinten lisääntymiseen.
Suomi kävi omaa kampanjaansa EU:ssa sen puolesta, ettei Suomessa kiellettäisi kansallisen herkkumme silakan pyyntiä ja myyntiä. Suomi ja Ruotsi saivatkin poikkeusluvan viideksi vuodeksi. Silakkaa saa pyytää ja myydä omassa maassa, mutta ei viedä muihin EU-maihin.
Kaikkia lähteitä ei tunneta
Suomalaiset kansanterveysasiantuntijat ovat koko ajan korostaneet, että silakan syöntikiellon terveysvaikutukset olisivat paljon huonommat. Silakkaa kun pidetään sinänsä terveellisenä kalana. Vaikka siinä rasvaisena kalana on dioksiinia, siinä on myös terveellisiä vitamiineja ja terveellisiä rasvoja.
"Dioksiinia pidetään haitallisena etenkin nuorille ihmisille ja odottaville ja imettäville äideille. Neuvoloissa pienten lasten äitejä neuvotaankin, etteivät he söisi silakkaa. Mutta vanhemmilla ihmisillä kyllä sydän- ja verisuonitautien riski kasvaisi, jos he vahtaisivat silakasta makkaraan", Satu Hassi toteaa.
Dioksiinien riskit ihmiselle ovat kiistanalaisia. Suomalaiset saavat 80 prosenttia dioksiineistaan kalasta. Keski-Euroopassa naudan liha ja maito ovat keskeiset lähteet. Nautaeläimet saavat dioksiinia rehusta. Keski-Euroopassa jätteitä poltetaan, ja siitä vapautuu dioksiinia, joka laskeutuu pelloille.
"Dioksiinilla on useita lähteitä. Kaiken Itämeren dioksiinin alkuperää ei tiedetä. Teollisuudessa paperin valkaisuun käytetty kloori lienee yksi tärkeimmistä syistä, mistä kertoo se, että erittäin korkea dioksiinipitoisuus löytyy puunjalostusteollisuudesta tunnetun Kymijoen pohjasedimentistä", Satu Hassi kertoo.
Professori Matti Verta Suomen ympäristökeskuksesta korostaa, että myrkkypitoisuus merillämme on tänään alhaisempi kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Dioksiinin määrään vaikuttaa, että jätteenpolttoprosesseja on parannettu ja selluteollisuus on siirtynyt käyttämään valkaisussa muita aineita.
"Parempaan suuntaan ollaan menossa ympäristömyrkkyjen suhteen, mutta edelleen on niitä, joita ei tunneta ja tiedetä. Jatkuvasti löydetään uusia myrkkyjä. Teollisuus laukkaa nopeaa tahtia ja ympäristötutkimus laahaa perässä", Hannu Kiviranta muistuttaa.