Tyhmä eläin - viisas ihminen. Näinhän se yleensä menee. Eläintieteilijä Jussi Viitala kuitenkin kyseenalaistaa vanhan jaottelun juuri ilmestyneessä kirjassaan Älykäs eläin.
"Merkkejä eläinten älystä löytyy laajalta rintamalta", Viitala kertoo. "Uusimpia tuloksia on se, että linnuista löytyy hyvin älykkäitä lajeja. Esimerkiksi isojen papukaijojen ja varislintujen älyä on verrattu ihmisapinoiden älyyn. Kyky ratkoa ongelmia on suunnilleen samaa tasoa."
Klassinen temppu on narun merkityksen ymmärtäminen: korpit ja isot papukaijat oivaltavat kokeilematta, miten narusta roikkuvaan ruokapalaan pääsee käsiksi. Ne istuvat oksalle, vetävät nokallaan narua ylöspäin, astuvat jalallansa sen päälle ja vetävät yhä uudestaan, kunnes saavat saaliin suuhunsa. Jos ne hätistellään lentoon, ne tajuavat ruokapalan olevan kiinni narussa ja päästävät siitä irti.
Hauskaa on, että nuorista korpeista vain jotkut oppivat jujun yrityksen ja erehdyksen kautta, kun taas vanha korppi äkkää sen heti. Esiintyykö eläimilläkin siis iän myötä karttuvaa viisautta? Ehkä, vastaa Viitala; kyse saattaa olla myös siitä, että keskushermoston kypsyminen vie aikansa.
Pitkä ikä näyttääkin olevan yksi älyn edellytys. Toinen on yhteisössä eläminen: sosiaalisuus vaatii älyä. Lisäksi keskushermoston koosta voidaan päätellä, onko eläimellä mahdollisuuksia älykkyyteen.
Mikään näistä ei kuitenkaan ole välttämätön ehto. Ypöyksin ja vain 4-5-vuotiaaksi elävä mustekala osaa esimerkiksi avata kierretölkin kannen. Mehiläinen, jolla on vain miljoona aivosolua siinä missä ihmisellä on sata miljardia, puolestaan ymmärtää samanlaisuuden ja erilaisuuden yleiskäsitteet.
"Mehiläiset opetettiin kääntymään käytävässä vasemmalle aina kun edessä oli kaksi samanväristä täplää ja oikealle, kun täplät olivat erivärisiä. Kun symbolit vaihdettiin kahdeksi ristiksi sekä ristiksi ja neliöksi tai saman- ja erituoksuisiksi hajutäpliksi, mehiläiset ymmärsivät niiden merkityksen samalla tavalla. Tämä on aika hämmästyttävää."
Ja jos keskushermostosta puhutaan, niin älykkyyden kannalta tärkeän hermosolujen tukisolutyypin, ns. tähtisolujen, kohdalla tullaan kiusalliseen tilanteeseen. "Ihmisellä on tähtisoluja keskimäärin kaksi jokaista hermosolua kohti, mutta delfiinillä niitä onkin kolme, sillivalaalla neljä ja puoli... Mitä tästä oikein pitäisi ajatella?" Viitala kysyy.
Niin, mitä? Emme pääse eläinten nahkoihin kokemaan, miten ne ajattelevat - vai ajattelevatko ne. Epäsuorasti, käyttäytymistä tarkkailemalla, on kuitenkin saatu vahvoja viitteitä tarkoitushakuisesta älykkyydestä (vastakohtana koneelliselle vaistotoiminnalle). Toisaalta eri lajien älykkyyttä ei voi oikein edes vertailla: kunkin lajin äly on kehittynyt ratkomaan juuri sen elinympäristössä esiintyviä ongelmia.
"Siksi ei pidä kauhean suurella vakaumuksen rintaäänellä julistaa jotain lajia älykkäämmäksi kuin toinen. Tai edes ihmistä älykkäämmäksi kuin jokin muu laji", Viitala sanoo.
Älyyn liittyy kysymys tietoisuudesta, ja kun testituloksia katsotaan, kyseenalaistuu myös jaottelu "tiedoton eläin - tietoinen ihminen". Tietoisuuden määritelmä on yhtä sumea kuin älyn, mutta selvää on, että joillain eläinlajeilla esiintyy eräs sen keskeisistä piirteistä: tietoisuus itsestä erillisenä yksilönä. Asian kertoo ns. peilitesti, jonka ovat läpäisseet ainakin isot ihmisapinat, delfiinit, elefantit ja yllättävimpänä harakka.
"Viidestä harakasta vain kaksi hyökkäili peilikuvansa kimppuun, kun taas kolme tepasteli edestakaisin, kävi kurkistamassa peilin taakse ja oivalsi, että tuohan olenkin minä itse. Lisäksi harakoille oli maalattu pieni täplä leuan alle, paikkaan, jota ne eivät voineet nähdä kuin peilin kautta. Ne oivalsivat täplän ja yrittivät raapia sitä jalallaan pois - todellakin tunnistivat itsensä peilistä."
Viimeisin peilitestin läpäissyt laji on sika. Kun ihmisen ja eläimen välinen ero on näin hämärtynyt sekä älyn että tietoisuuden osalta, niin mitä johtopäätöksiä meidän tulisi tästä vetää?
"Sen pitäisi ilman muuta heijastua eläinten kohteluun. On älykkäitä, tuntevia, kommunikoivia eläimiä, joiden tapa kokea maailma ei ole kovin erilainen kuin meidän ja joille tragedia on samalla lailla tragedia kuin meille. Kärsimyksen aiheuttaminen, kuten liian ahtaat sikalat, on äärimmäisen tuomittavaa."