Huostaanotettujen lasten ja nuorten määrä on tasaisesti kasvanut Suomessa viime vuosina. Tuoreimpien tilastojen mukaan heistä vain 38 prosenttia on sijaisperheessä, kun vastaava luku esimerkiksi Ruotsissa on 70 ja Norjassa noin 80 prosenttia. Lastensuojelualan järjestöt ovat käynnistäneet kampanjan parantaakseen tilannetta.
"Silloin kun lapsi otetaan huostaan, hän tietysti tarvitsee paikan ja mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpi olisi, että sijoituspaikka olisi nimenomaan perhe", tähdentää kehittämispäällikkö Pirjo Hakkarainen Pesäpuu ry:stä. "Jokaiselle lapselle se perhe ja pysyvät ihmissuhteet ovat todella tärkeät."
"Lastensuojelun sijoituksien määrä on viime vuosina lisääntynyt aika voimakkaasti ja samassa määrin ei ole pystytty löytämään perheitä lapsille", vahvistaa kehittämispäällikkö Juha Luomala Perhehoitoliitto ry:stä. "Perheitä pitäisi olla riittävästi, että voitaisiin valita sellainen perhe, mikä on hänelle sopiva."
Perheissä asuvien lasten määrä huostaanotetuista on pudonnut selvästi alhaisemmaksi kuin Pohjoismaissa taikka Euroopassa. Yksi syy Luomalan mukaan on se, että sijaisvanhempien keski-ikä on noussut 50 vuoden paikkeille. Lapsia sijoitettaessa lähtökohtana on se, että sijaisvanhempien pitäisi olla ainakin lähellä hänen biologisten vanhempiensa ikää.
Tukimuotoihin
pitäisi satsata
"Yksi syy on varmaan se, että huostaanotot pitkittyvät, koska avohuollon keinoin pyritään tukemaan perhettä, ettei huostaanottoa tarvitsisi tehdä ja lapset ovat vanhempia kun heidät sijoitetaan", Hakkarainen pohtii. "Tietysti jos ongelmallista taustaa on pidempään, useita vuosia, niin lapset ovat myös haasteellisia ja tarvitsevia. Osittain siitä syystä on 1980-luvun lopulta alkaen myös tällaisten ammatillisten perhekotien määrä lisääntynyt."
Hakkarainen arvioi, että lasten sijoittaminen koetaan ehkä vaativampana kuin aikaisemmin lasten tarpeiden takia. Sijaisperheiden tukimuodot, täydennyskoulutus, työnohjaus sekä puhtaasti rahalliset korvaukset ja edut, eivät välttämättä ole riittäviä. Niille, jotka haluaisivat ryhtyä sijaisvanhemmiksi, tällaiset tekijät tuovat helposti epävarmuutta.
Hakkarainen arvelee, että yhteydenpito lapsen biologisiin vanhempiin voidaan kokea yhtenä vaikeimpana ja haasteellisimpana asiana.
Nykyisin korostetaan aikaisempaa enemmän tietoisuutta omista juurista ja niiden merkitystä sekä erityisesti yhteydenpitoa, tärkeiden ihmissuhteiden säilymistä.
Sijaisperheissä olevien lasten yhteydenpitoa heille tärkeisiin ihmisiin täytyy tukea kaikin tavoin, silloin kun se on mahdollista. Vaikeissa tapauksissa se voi vaatia sijaisvanhemmilta paljon asiatyöstämistä sekä yhteispeliä sosiaalityöntekijän ja muiden osapuolten kanssa.
Juha Luomalan mukaan yksi hankaluus on kuntalähtöinen malli. Kunnat vastaavat palvelujen tuottamisesta yksin.
Sijaisperhetoiminnan kannalta on aika iso juttu, että kunta pystyy ensin rekrytoimaan vanhempia, valmentamaan heitä etukäteispainotteisesti, niin että aina olisi perheitä reservissä, kun huostaanotto ja sijoitus tulee. Nykyisillä kuntaresursseilla se on vaativaa.
Lisätiedot: www.sijaisvanhemmaksi.fi; www.perhehoitoliitto.fi; www.sos-lapsikyla.fi; www.pesapuu.fi