Ahdistaa, enkä saa unta. Yön pimeinä tunteina mietin, olenko tekemässä suuren virheen. Olen siirtymässä hyvästä, koulutustani vastaavasta työstä vaatekauppiaaksi tai rättikauppiaaksi, kuten joku totesi.
Käännän kymmenettä kertaa kylkeä ja soimaan itseäni siitä, miksi en voinut vain tyytyä aiempaan työhön. Säännöllinen palkka, pitkät lomat ja vastuulliset työtehtävät. Moni haaveilee edellä mainituista ja minä kieltäydyin.
Tunnen oloni kiittämättömäksi. Kuka oikeasti alkaa yrittäjäksi ja varsinkin kuka hullu tänä päivänä vaatekauppiaaksi?
Aamulla väsyttää, mutta nousen ennen kellonsoittoa. Yölliset ahdistukseni ovat kaikonneet. Avaan kuitenkin läppärini katsoakseni keitä suomalaiset yrittäjät ovat.
Tilastokeskuksen vuodelta 2017 laatiman raportin mukaan yrittäjiä on Suomessa hieman yli 300 000, joista yksi kolmesta on naisia. Ainoastaan 15 prosenttia on alle 35-vuotiaita. 10 prosentin toimialana on tukku- tai vähittäiskauppa.
Raportin mukaan yrittäjien koulutusrakenne on hieman matalampi kuin palkansaajien koulutustaso. Yrittäjillä matikka nelonen ja uskonto kymppi, vai miten se sanonta menikään?
Yliopistojen vuosilta 2010–2018 teettämän uraseurantakyselyn mukaan kolme prosenttia kauppatieteiden maistereista työskentelee yrittäjänä. Todella vähän, enkä toisaalta yöllisten pohdintojeni vuoksi ihmettele. Kuulun siis selvään vähemmistöön: olen nainen, alle 35-vuotias, korkeakoulutettu ja yrittäjä.
Muistan ensimmäiset ajatukseni yrittäjyydestä ala-asteen ensimmäiseltä luokalta, kun harjoittelimme kioskilla asioimista. Luokkakaverini ostivat markalla irtokarkkeja, minä sen sijaan koko kioskin. Yrittäjyydessä minua on kiehtonut tietynlainen vapaus ja omiin nimiin tekeminen.
Yritin pitkään miettiä kultaista ideaa tuotteesta tai palvelusta, mutta sitä ahaa-elämystä ei koskaan tullut. Aloin olla jo todella turhautunut. Miten kaikki muut keksivät hyviä ideoita ja minä en? Nyt oma naiivius naurattaa.
Olen aina uskonut siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja niin tapahtui nytkin.
Viime syksynä eteeni tuli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Listasin paperille yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet. Hyviä puolia oli huomattavasti enemmän, joten päätös oli selvä.
Pahin pelkoni ei ole epäonnistua, vaan harmitella kiikkustuolissa, miksi en uskaltanut. En myöskään usko, että opintoni tai aiempi työkokemukseni menevät hukkaan, päinvastoin.
Kaikista tärkeimpänä näen kuitenkin sen, että saan toteuttaa omaa haavettani. Onneksi uskalsin. Nyt vietämme yritykseni kanssa kuherruskuukautta, joka toivottavasti jatkuu vielä pitkään.
Kirjoittaja on KTM ja juuri kivijalkakauppiaana aloittanut yrittäjä Oulusta.