Oulun torille ilmestyy kesällä koottava areena, joka on sisäpuolelta kopio Rotuaarista.
Metalliputkien päälle vedetään kangas, jonka sisäseiniin tulee kuvapintoja. Pohjan koko on sama kuin Rotuaarilla ja korkeuttakin 15 metriä.
Systeemi pystytetään remontin takia häädön saanutta kaupunkifestivaalia varten muutamaksi päiväksi heinäkuussa.
Kaarlenväylän varteen torin puoleiselle parkkipaikalle nousee ulkopuolelta katsoen siis hetkeksi hillittömän kokoinen kuutio. Enemmän tai vähemmän sattumalta tuo koottava Rotuaari on samoilla sijoilla ajankohtaisiin torisuunnitelmiin sisältyvän Elämysten talon kanssa.
Hieno homma: nythän sen sitten näkee, miten rakentaminen istuisi tuolle paikalle.
Eikö lakanoista voitaisi saman tien puhkua ja puhaltaa pystyyn Vänmannin saareen suunniteltu 22-kerroksinen Hilton-hotelli?
Torin toiseen päähän kaavailtua Gasthausia talvitorineen voitaisiin havainnollistaa vetämällä musta pressu kauppatorin kyljestä makasiinien yli rantaan.
Viime mainitussa ollaan päätöksenteossa jo siinä vaiheessa, että kaupunginvaltuuston pitäisi tänään päättää, hyväksytäänkö asemakaavanmuutos vai ei.
Jos rakennelmat viriteltäisiin kauppatorille vaikka viikoksi, niin olisipa helppo käydä arvioimassa, mihin suuntaan maisema pimenee ja varjot venyvät.
Havainnollistamiseen tosin luulisi nimenomaan Oulussa olevan kätevämpiäkin keinoja kuin kulissien pykääminen paikan päälle.
Kaupunkia mainostetaan jonkinlaisena edelläkävijänä kolmiulotteisen teknologian kehittämisessä. Olisiko näppärillä vehkeillä aivan mahdotonta luoda kauppatorin kaltaisista suurista hankkeista erilaisia, villejäkin visioita siitä, mikä kaikki olisi mahdollista?
Visioita pitäisi suoltaa hankkeiden alkuvaiheista lähtien, jolloin ihmiset pääsivät oikeasti antamaan kommenttejaan siitä, mihin suuntaan varsinaista suunnittelua pitäisi viedä. Eikä haittaisi, jos jokin sana vaihdettaisiin myös rakennuksiin sisältyvästä toiminnasta.
Tietenkään alussa ei tiedetä, miltä rakennukset näyttävät valmiina. Eihän se aina selviä edes suunnitelmien lopullisista versioista. Täsmälleen sama ongelma on sitä paitsi havainnekuvissa, joiden perusteella kaupunkilaisten ja ilmeisesti myös päättäjien on mielipiteensä muodostettava.
Elämysten talokin on toistaiseksi valmistelupapereissa vain niin sanottu massa eli pelkkä ankean näköinen möykky. Möykyn on määrä osoittaa vain sitä, kuinka paljon tilaa rakennus ehkä veisi.
Jostain syystä kuution yläosaan on vielä piirretty kapeampi, ontolta vaikuttava pitkä kappale, joka joissakin kuvissa syöksyy poikkileikattuna suoraan katsojan silmille.
Kannattaako ihmetellä, jos kansa ei syty.
Erilaisten, villienkin visioiden esitteleminen olisi varmasti yhtä totuudenmukaista kuin nykyiset möykkymallit.
Videot sitten nettiin tai keskustelutilaisuuksien pohjaksi valkokankaalle pyörimään. Ehkä vihdoinkin päästäisiin siitä juupas-eipäs -asetelmasta, joksi niin sanottu vaikuttaminen helposti kilpistyy.
Kuvitteellisten kolmiulotteisten vaihtoehtojen katsanto pitäisi tietenkin pitää tavallisen ihmisen silmien tasalla eikä kirkon tornissa, josta harvemmin kukaan maisemia katselee.
Miltä paikat näyttäisivät eri vuoden ja eri vuorokauden aikoina? Miten osuu valo, mikä peittyy, mikä korostuu? Missä on aurinko, mistä löytyvät mukavat lämpimät seinustat ja portaat?
Ennen kaikkea kolmiulotteisilla esityksillä voitaisiin kuitenkin havainnollistaa mittakaavaa.
Samalla kansalaisille voitaisiin tarjota muutakin kuin valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja, joille odotetaan korkeintaan hiljaista hyrinää ja hyväksyntää.