Tarinamaakareiden rospuutoksi voisi ristiä uudelleen Ii- ja Kiiminkijokivarren keväisen lasten ja nuortenteatterifestivaalin, jolle kelirikon lisäksi on tänä keväänä alleviivatun luonteenomaista se, että tapahtuma pyrkii muistamaan pikkulasten lisäksi myös nuorisoa.
Yläasteen ja lukion oppilaat olivat kohderyhminä tiistaina Iissä ja Haukiputaalla ja, kumma kyllä, eräänä yhteisenä nimittäjänä heidän esityksissään sika. Onhan toisessa näytelmässä päähenkilönä poika, joka muuttuu siipisiaksi, ja toisessa siat pitävät haaksirikkoiset pinnalla, kunnes nämä pääsevät rantaan. Kunnon pelastuspossuja siis!
Siivet kasvavat
hikiseen teepaitaan
Kokkolan kaupunginteatteri sujahti heti aamun avauksen tienoissa Iin yläasteen luokkahuoneeseen niin luontevasti, ettei äkkiseltään arvannut mitään teatterivierailua olevan alkamassakaan.
Toisaalta se, mikä luokkaan kovaäänisestä tulvi, olisi ihan hyvin saattanut kuulua kokkolalaiseen esitykseenkin. Kun aamuyhdeksän esityksen seitsenluokkalainen yleisö ennätti pulpetteihinsa, tilanne oli varsin koulumaailmamainen etenkin, kun liitutaulua korkeammalle asennettu kovaääninen tuntui suoltavan esitykseen ylimääräisiä repliikkejä.
Siipisian tulkinnan juju oli siinä, ettei koko koulu kerääntynyt yhdistettyyn voimistelu- ja juhlasaliin kuten tapana tällaisissa on, vaan Kokkolan kaupunginteatterin Jouni Uhlgrén ja Anu Vuolio astelivat teepaidoissaan liitutaulun eteen. Sen he tekivät eilen kolmesti. Kerroista kaksi koettiin juuri Iissä ja kolmas lopulta Yli-Iissä.
Päivän ensimmäisessä esityksessä näytelmän huippuhetki keskeytettiin sinänsä historiallisella kuulutuksella, jossa julistettiin, että samassa koulussa sijaitsevan lukion oppilaat aloittavat puolen tunnin lakkonsa runsaan puolen tunnin kuluttua. Kun tämä kuulutus vyöryi kaiken yli, itse näytelmässä oltiin kokemassa, miten eräs Siipisika-näytelmän ilkimyksistä syöksyi pää edellä pyöränsä selästä puuhun. Se, että poika menehtyi, kuultiin vasta sen jälkeen, kun lukiolaiset olivat lakkojulistuksensa kuuluttaneet.
Juuri tämä esityskerta sai ylimääräisenä eeppisen teatterin ajankohtaistamis- ja yhteiskunnallistamisefektin lisukkeekseen, vaikka painotus tietysti poikkesikin käsikirjoitetusta.
Rovaniemeläisen Esko Janhusen tunnetusti kelpo käsialaa edustavien nuortennäytelmien joukossa Siipisika on tarina koulun uuden kovistytön ja pehmon poikaoppilaan kohtaamisesta sekä ystävystymisestä.
Tyttö opettaa kiltille pojalle selviytymistä koulukiusaajien keskellä. Anu Vuolio esittää aika sympaattisesti tätä ongelmanuorta ja piirtää kaikki muut henkilöt liitutaululle melko alkeelliseen tyyliin.
Jouni Uhlgrén on ohjannut esityksen, jolla on Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston tukemana kierretty muuallakin kuin omassa maakunnassa syylukukauden alusta lähtien.
Ohjaaja itse esiintyy ja tulkitsee Siaksi haukutun pojan roolin aika neutraalisti. Edes siinä ihmeellisessä vaiheessa, kun pojan hikisen teepaidan selkään kasvavat siivet, ylikiltti poika katoaa ja näytelmän pitäisi saada yliluonnollinen, ihmeenomainen ilme, kovin valtavan ihmeen tuntu ei väreile ilmassa.
Ei Americako
vaan Americo
Haukiputaan lukion oppilaat saivat tiistaina kokea, miten oman koulun entiset oppilaat menestyvät maailmalla varsinkin näyttämötaiteen parissa.
Haukiputaalta lähteneet veljekset Jukka ja Kimmo Rasila on kaksikko, jolle Suomen Virallinen Dario Fo -ekspertti Erkki Saarela alunperin ohjasi monologin Johan Padovalaisen Amerikan löytämisestä ideanaan jakaa tämä yhdelle näyttelijälle kirjoitettu rooli kahtia.
Oulun kaupunginteatterihan sai Saarelan ohjausversion tästä näytelmästä syyskaudella ohjelmistoonsa. Oululaistulkinta oli nimeltään Americako, sama Rasiloiden tapaan on Americo.
Kun katseli yhdessä Haukiputaan lukion nykyoppilaiden kanssa Rasilan veljesten huikeaa menoa, niin oli pakko tunnustaa itselleen, että juuri tämä kaksikko on pystyy välittämään sen, mitä Fo tarkoittaa: esittämään armotonta kritiikkiä pistämällä asioita naurunalaisiksi.
Mielenkiintoinen on järjestäjien idea ottaa paitsi vapaa myös virallista historiankirjoitusta kohtaan tosi kriittinen historian oppitunti lasten ja nuorten teatterifestivaaliin. Lukioikäinen kohderyhmä vaikutti mitä otollisimmalta. Tuskin se tuntee entuudestaan Nobel-kirjailija Fon tuotantoa perinpohjin ja vaikka tuntisikin, niin tämä tupla-Rasioiden kaikkia mahdollisia teatterin osa-alueita nautinnollisesti maustava esitys on hauska ja taitava sillä irtonaisella tavalla, joka todistaa virtuoositeetista.
Veljeksistä Jukan ääni tunnetaan yhtä hyvin Aku Ankasta kuin Syökää kanaa -mainoksesta. Nokkela yleisö saattoi tunnistaa muutamia juttuja kaiken mahdollisen ilmaisun ilotulituksesta, vaikka Rasilan pojat eivät uurastaneetkaan missään puskisteatterimaisessa irtopisteiden keruussa. Samalla tämä oli oiva oppitunti siitä, miten viihteen ja taiteen yhdistyminen voi tapahtua tuossa vain, ja sitä saa olla omin silmin todistamassa!
