Luontokuvaaja Benjam Pöntinen on seurannut liito-oravia 12 vuotta. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa liito-oravasta. Hänen kuviaan on nähtävillä Pohjankartanossa 10.2.2003 osana Vuoden Luontokuvat -tapahtumaa.
Auringonlaskun jälkeen pieni harmaa pää ja suuret tummat silmät pistävät esiin pesäkolosta. Eläin tarkkailee hetken ympäristön turvallisuutta. Sitten se nousee pesäpöntön katolle tai puun oksalle, rapsuttelee hieman turkkiaan ja kipittää puun latvaan ottamaan korkeutta kymmenien metrien mittaiseen liitoon.
Liito-orava liikkuu pääasiassa iltahämärissä. Sen erottaa tavallisesta punaoravasta helposti. Se on harmaaturkkinen, suurisilmäinen eläin.
Naaras on koirasta kymmenisen prosenttia painavampi ja määrää reviirillään kaapin paikan. Naaraalla on pysyvä, noin kahdeksan hehtaarin laajuinen elinpiiri, missä se pentueensa kasvattaa ja valmentaa maailmalle.
Koiraat viettävät sen sijaan iloista poikamieselämää noin kuudenkymmenen hehtaarin alueella, missä elelee useita naaraita.
Pitkäjännitteinen seuranta antaa mahdollisuuden oppia tuntemaan liito-oravan hiljaiset elintavat. Joskus sen voi löytää myös sattuman kautta.
Vanhoina hyvinä aikoina ihmiset tunsivat siipioravan nykyistä paremmin. Jotkut ovat arvelleet sen johtuvan nykyisestä käymäläkulttuurista. Ihmiset eivät enää kesäiltoina istuskele ulkohuoneissaan tarkkaillen kotipihojen ja metsänrantojen monenmoisia tapahtumia.
Nyt niiden tarkkaa määrää ei pystytä sanomaankaan. Suomen ja EU:n lainsäädännön perusteella se kuitenkin luokitellaan luonnonsuojelun erityisvastuulajiksi. Eläin täytyy huomioida tilanteissa, jotka voivat olla uhka lajin hyvinvoinnille.
Liito-orava liitää
äänettömästi
Kun liito-orava nousee puunrunkoa, voi kuulua hentoista rapinaa. Itse liito on lähes äänetön.
Liito-orava ei yleensä liiku maassa, koska sen etu- ja takajalkojen välissä oleva liitopoimu vaikeuttaa kulkemista. Jos liito-orava pomppii maassa, sen liito on ehkä jäänyt lyhyeksi.
Talvisaikaan tämä on helppo todeta lumijäljistä, jotka ikään kuin ilmestyvät tyhjästä, johtavat läheisen puun juurelle ja loppuvat siihen. Lumijäljet ovat epäselvät johtuen liitopoimuista.
Pihapiirin liito-orava luottaa ihmiseen. Normaalisti se käyttäytyy varovaisesti, mutta etsiessään pariutumiskaveria ihmisen läsnäolo ei haittaa.
Jos naaraan reviirille sattuu useampia koiraita, päästään seuraamaan todellisia liitonäytöksiä. Salamana ylös puunrunkoa, takaa-ajoa, sylipainiotteella kierien alas, vikinää ja vähän ennen maahan putoamista irtautuminen.
Hyvällä onnella tätä voi seurata useita tunteja, kuitenkin vain yhtenä päivänä maaliskuun puolenvälin aikoihin.
Kaksi poikuetta
imetettävänä
Huhtikuun lopussa syntyvät poikaset. Emo voi pariutua kohta uudelleen ja saada toisen poikueen kesän alussa.
Ennen toisen poikueen syntymistä emo siirtää ensimmäiset poikaset johonkin lähialueen pesään. Se voi imettää jonkin aikaa molempia pesueita samanaikaisesti, mutta ensimmäiset poikaset joutuvat itsenäistymään huomattavasti toisia nuorempina.
Kaikki viettävät kesän samalla alueella, mutta syksyllä poikaset lähtevät etsimään uutta elinpiiriä jopa kilometrien etäisyydelle pesäpaikasta.
Monesti havaintoja tehdään keskikesällä päiväsaikaan talojen pihapiirissä, vaikka liito-oravan piti olla hämäräeläin ja ikimetsien asukki. Päiväliikkumisen selittää naaraan ravinnontarpeen lisääntyminen imetysaikana.
Oman ainutlaatuisen tunnelman voi myös kokea, jos sattuu paikalle seuraamaan emon ja poikasten liitoharjoituksia.
Pihapiirien koivujen tikankoloissa on kai aina asustellut liito-oravia, mutta niiden huomaamaton elämäntapa voi pitää ne piilossa vuosikausia. Nyt ikimetsien vähentyessä niitä tulee yhä lisää asutuskeskuksiin.
Uhkia maalla
ja ilmassa
Väistämätöntä tuhoa liito-oravalle aiheuttavat avohakkuut ja laajat harvennushakkuut. Jos liituri uskaltautuu lähtemään hakkuuaukon ylitykseen, se on helppo saalis lentäville pedoille, kuten kanahaukalle, huuhkajalle, viirupöllölle tai lehtopöllölle.
Avohakkuilla on toinenkin merkitys. Kahden hakkuualueen väliin voi jäädä hyvinkin elinkelpoinen metsäsaareke, mutta vuosien saatossa liito-oravakanta rappeutuu sukusiitoksen seurauksena, koska alueelle ei pääse muuttamaan uutta kantaa.
Pihapiirissä ihmisen lemmikki, kotikissa, muuttuu illan hämärissä melkoiseksi saalistajaksi. Purkkiruoat pitävät sen kylläisenä, mutta saalistusvietin se on saanut synnyinlahjana.
Liito-orava on sopeutuvainen eläin. Sitä voi auttaa viemällä pönttöjä pesimäpaikkoihin, joita on helppo havaita keväällä. Suurten puiden juurella voi nähdä papanakasoja. Puunrungolla ja hangella voi nähdä virtsaamisjälkiä. Ulostepapanat ovat kellertäviä, riisinjyvän kokoisia ja muotoisia.
Pönttö voi kooltaan muistuttaa esimerkiksi kottaraispönttöä. Tärkein mitta on kulkuaukon halkaisija, mikä ei saa ylittää 45 milliä, ettei näätä mahtuisi sisään pönttöön. Pönttöjä kannattaa viedä suurimpien kuusien oksistoihin kahden tai jopa viiden pöntön rykelmiksi.
Siitä liito-orava saa turvallisen ja suojaisan elinpiirin. Silloin liito-oravalla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa vaihtopesään tultuaan häirityksi.