Suomalaispoliitikkoja ei yleensä ole aihetta moittia turhan railakkaasta kielenkäytöstä tai värikkäästä esiintymisestä. Syntinä on pikemminkin puhki kuluneiden hokemien toistelu ja selkeiden kantojen väistely etenkin poliittisesti aroissa kysymyksissä. Selviä mielipiteitä ei uskalleta tuoda julki sen pelossa, että niistä suuttuvat joko oma kannattajakunta tai poliittiset yhteistyökumppanit.
Vasemmistoliiton johto, erityisesti puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, kuuluu siihen joukkoon, joka uskaltaa ottaa kantaa. Terävä-älyisen puoluejohtajan vahvuus on siinä, että hän myös kykenee muotoilemaan ajatuksensa viiltäviksikin ilmaisuiksi. Siimes ei pelkää ilmaista sellaisiakaan kantoja, jotka suututtavat oman väen vastustajista puhumattakaan. Puolue hankkii hänen retoriikkansa ansiosta hyvinkin sen verran julkisuutta mitä kymmenen prosentin kannatuksella voi ajatella saatavan.
Päättyneenä viikonloppuna vasemmistoliiton puoluevaltuustossa Joensuussa Siimes piti jälleen räväkän puheen. Hän moitti SDP:tä osa-aikaisesta vasemmistoliittolaisuudesta ja Eurooppa-poliittisesta antautumisesta. Siimeksen mukaan SDP on puolue, joka "silloin tällöin puolustaa sosiaalista Eurooppaa" mutta jolle hallituksen pöydässä "kelpaa pääministeri Vanhasen hyvin oikeistolainen ja markkinakeskeinen ajattelu".
Pääministeri Matti Vanhasen linja on Siimeksen mukaan paitsi oikeistolainen myös "tyly". Työelämän tasa-arvo ja naisten mahdollisuus työn ja perheen sujuvaan yhdistämiseen eivät Siimeksen mukaan ole koskaan kuuluneet Vanhasen ja hänen puolueensa esityslistalle.
Siimeksen lennokkuus on otsikontekijöiden ja uutiskärkien rakentajien kannalta ilahduttavaa. Terävä sanankäyttö ja vastustajien mätkiminen innostavat puolueväkeä ja synnyttävät yhteenkuuluvuuden tunnetta - josta vasemmistoliitossa on aika ajoin joltinenkin pula.
Lennokkuudessa on kuitenkin riskinsä. Siinä vaiheessa, kun se alkaa näyttää todellisuudesta irtaantuneelta populismilta, räväkkyys kääntyy esittäjäänsä vastaan. Siimes on entinen ministeri. Hän pystyisi halutessaan perustelemaan näkemyksensä myös asiaperustein, demagogiaa välttäen. Sen hän osoitti esimerkiksi hallituksessa ollessaan.
Ilmeisesti paikoillaan polkeva kannatus ja puolueen sisäinen tila saavat Siimeksen ja muutamat muut vasemmistoliiton kärkipoliitikot turvautumaan liioittelevaan tyylilajiin. Ulkopuolelta näyttää siltä, että se on oppositioasemaansa tuskastuneen puolueen itselääkintää.
paakirjoitus@kaleva.fi