Kimmo Kahilaisen väitöskirja Sympatristen siikamuotojen (Coregonus lavaretus (L.)) ekologia subarktisessa järvessä tarkastettiin Helsingin yliopistossa 27.11. Väitöskirja on luettavissa sähköisessä muodossa osoitteessa http://ethesis.helsinki.fi/.
Samasta järvestä voi käydä pyydykseen monenlaista siikaa. Vaikka paikallisten kalastajien nimeämät reeska, rääpys ja pohjasiika kuuluvat kaikki samaan lajiin, ne poikkeavat ulkomuodoltaan suuresti toisistaan.
Erot johtuvat sopeutumisesta järven erilaisiin elinpaikkoihin ja niiden erityyppiseen ravintoon. Tämän saattoi todeta Helsingin yliopiston tutkija Kimmo Kahilainen perehtyessään väitöstyössään tutun lohikalamme yhdessä eläviin muotoihin pohjoissuomalaisessa Muddusjärvessä.
Yhdessä eläviä eli sympatrisia siikamuotoja esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla melko yleisesti, mutta niiden ulkomuodon ja elintapojen eriytymistä on tutkittu vasta vähän.
Kahilainen havaitsi Muddusjärven sympatristen siikamuotojen välillä merkittäviä eroja siivilähampaiden pituudessa, määrässä ja tiheydessä, pään ja silmän koossa, suun asennossa sekä rintaevän koossa.
"Tavallisesti on tuijotettu vain siivilähampaiden lukumäärää", Kahilainen viittaa siikamuotojen erottamisessa yleisesti käytettyyn kriteeriin.
Siikalajit pysyvät lestissään
Pohjaeläimiä syöviä siikamuotoja on Muddusjärvessä kaksi, joista syvässä vedessä elävällä rääpyksellä siivilähampaat ovat lyhyemmät ja harvemmassa kuin matalan rantaveden pohjasiialla. Kaikkein pisimmät ja tiheimmät siivilähampaat kiduksissaan on reeskalla, joka pyydystää ulappa-alueella eläinplanktonia.
Reeskalla suu osoittaa suoraan eteenpäin, mutta pohjaeläimiä käyttävillä muodoilla alaspäin. Pään, silmän ja rintaevän koko on selvästi suurin rääpyksellä.
Siikamuodot ovat erikoistuneet omiin ekologisiin lokeroihinsa, ja niiden elinpaikkojen ja ravinnon päällekkäisyys on vähäistä, Kimmo Kahilainen toteaa.
Yhdessä eläviä muotoja on havaittu siian lisäksi muillakin kalalajeilla, kuten nieriällä, kolmipiikillä sekä pohjoisamerikkalaisella sillisiialla. Ilmiö on tyypillinen nuorissa pohjoisissa järvissä, joiden lajimäärä on pieni ja joissa vapaita ekologisia lokeroita on siksi tarjolla runsaasti.
"Muddusjärvestä esimerkiksi puuttuu muikku", Kahilainen selittää. "Sen tilalla ulappa-alueella on reeska."
Muutenkin siialla on Muddusjärvessä vähän kilpailijoita, sillä kalalajeja on kaikkiaan vain kymmenen.
Reeska vaeltaa
petoja pakoon
Siika on Muddusjärvessä monen petokalan tärkein ravintokohde, mutta saalistuspaine kohdistuu eri tavoin eri muotoihin.
Rääpys joutuu harvimmin saaliiksi, koska pedot eivät todennäköisesti näe kunnolla syvässä vedessä. Pohjasiika puolestaan kasvaa nopeasti petojen ulottumattomiin rantavesien runsaan pohjaeläinravinnon ansiosta.
Selvästi eniten saalistetaan Kahilaisen mukaan ulappa-alueen reeskaa, joka pyrkii välttämään pedon suuhun joutumista elinpaikan valinnalla. Keskikesällä jatkuvan valon aikaan siikamuoto laiduntaa eläinplanktonia pohjan tuntumassa, kun taas ulappa-alueen väliveteen ja pintaan runsaammille planktonapajille se uskaltautuu vasta pimeinä syysöinä.
Saalistuspaine vaikuttaa siihen, minkä ikäisenä reeska, rääpys ja pohjasiika saavuttavat sukukypsyyden.
"Eniten saalistettu muoto tulee nuorimpana sukukypsäksi", Kimmo Kahilainen selittää.
Sukupolvien kierto on reeskalla siis nopeampaa kuin muilla Muddusjärven siikamuodoilla.
Niinpä voidaan olettaa, että evoluutio vie sitä omaan suuntaansa pohjasiikaa ja rääpystä nopeammin.
