Joen niskalla Kuusamon Kuontijärvellä on jäätä vain viitisen senttiä, mutta se ei pelota innokkaita pilkkijöitä.
Perjantaina aamupäivällä sulan joen läheisyyteen pienelle alueelle on kerääntynyt toistakymmentä uskalikkoa, sillä eväkkäitä huteran jääkannen alla tiedetään liikehtivän parvittain.
Pilkkijöitä houkuttavat kahden järven välissä virtaavan lyhyen joen kivikkopohjalla kuteneet siiat, jotka ovat jääneet vielä pyörimään lisääntymispaikkojensa tuntumaan.
Kudun jälkeen kalat ovat nälkäisiä, ja ottavat ahnaasti syötteihin, jos konstit vain osataan.
"Tämä on sellaista härnäämistä. Jatkuvasti pitää mormyskan olla liikkeessä, jotta siika siihen tarraa. Ja hiljaa on oltava, sillä siika on arka kala", Terho Raudaskoski tietää.
Koukussa hän käyttää kärpäsentoukkaa, joka tuntuu maittavan parhaiten hopeakylkisille.
Kohta mies kiskaisee jäälle taas yhden siian, joita on parin tunnin aikana ehtinyt kertyä pussiin jo parisenkymmentä.
Raudaskoski on kotoisin Ylivieskasta, josta hän on lähtenyt parin päivän perinteiselle siianpilkintäreissulle asuntoautolla Erkki Kejosen kanssa.
Kaksikko on kulkenut Salmisen kylän kuuluilla ottipaikoilla jo liki kymmenen vuoden ajan.
"Tähän touhuun jäi koukkuun heti ensimmäisen kerran jälkeen. Kiintoisaksi siian pilkkimisen tekee se, että kalan liikkeitä syötin ääressä voi katsella reiän läpi", Kejonen sanoo.
Pitkä ajomatka ei estä kaveruksia lähtemästä pohjoisen ensijäille vuodesta toiseen.
"Täältä pilkkikausi alkaa, aina vaan on matkaan päästävä", Kejonen naurahtaa.
Nyt siikoja ei tunnu tulevan ihan yhtä hyvin kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin miehillä oli kolmen päivän pilkkimisen jälkeen niitä kotiin viemisinään 30 kiloa.
Heillä on tapana viedä saalis jäisenä ja perkaamattomana kotiin, jossa se käsitellään ja jalostetaan säilykkeiksi.
Tieto Salmisen siianpilkintäpaikasta on kiirinyt laajalle. Perjantaina aamupäivällä pilkkijöiden joukossa oli vain yksi paikkakuntalainen, muut olivat eri puolilta Pohjois-Suomea.