SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti ennen presidentinvaalia, että hän jättää paikkansa, jos tulos on puolueen kannalta niin huono kuin mielipidemittaukset ennakoivat.
Tulos oli juuri niin surkea, ettei Jungnerille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin joko pitää sanansa tai syödä ne. Hän piti sanansa ja ilmoitti jättävänsä paikkansa toukokuun lopulla pidettävässä puoluekokouksessa.
Vaikka Jungnerin ilmoituksesta on kulunut kohta kaksi kuukautta ja puoluekokoukseen on aikaa saman verran, kukaan ei ole ilmaissut vielä julkisuudessa haluaan puoluesihteeriksi.
Ei voi olla niin, ettei pesti kiinnosta, vaikka se onkin tunnetusti varsin tuulinen paikka. Nyt SDP:ssä eletään ilmiselvästi kyttäysvaihetta. Varmaa on, että ainakin vahva ammattiyhdistyssiipi haluaisi istuttaa oman ehdokkaansa etenkin kun puheenjohtaja Jutta Urpilainen on duunariväelle yhä hieman etäinen.
Mikael Jungner valittiin SDP:n puoluesihteeriksi 2010 sen jälkeen kun hän ei saanut uusituksi valtakirjaansa jatkaa Ylen toimitusjohtajana.
Nopealiikkeinen ja totutuista puoluemiehen tavoista poikkeava Jungner oli alusta lähtien hieman outo lintu haalarinharmaassa SDP:ssä. Hänen oli vaikea lunastaa paikkaansa varsin vanhoillisen puoluekoneiston moottorin pyörittäjänä.
Niinpä ei ole ihme, että presidentinvaalin täydellisen epäonnistumisen jälkeen Jungner puhutteli puoluevaltuutettuja kitkerään sävyyn siitä, että oman väen keskuudessa on riittänyt selkään puukottajia.
Puukoniskut oli suunnattu nimenomaan Jungneriin, jonka olisi pitänyt kyetä masinoimaan puoluekoneisto puolueen oman ehdokkaan Paavo Lipposen taakse.
Puheenjohtaja Jutta Urpilainen saa kiittää Jungneria siitä, että tämä otti vaalitappion harteilleen. Muussa tapauksessa paine Urpilaista kohtaan olisi saattanut käydä sietämättömäksi. Tuolloin kevään puoluekokouksessa ei oltaisikaan valitsemassa ainoastaan puoluesihteeriä vaan myös puheenjohtajaa.
SDP:ssä on ollut tapana yrittää etsiä ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin vaihtamalla johtajia. Tämä on saanut näyttämään tilanteen siltä kuin puolue olisi uudistunut, vaikka itse politiikka on jatkunut samanlaisena hapuiluna.
SDP:n johto on vaikean tehtävän edessä. Peruskannattajat odottavat omaleimaisempaa politiikkaa, mutta hallituksessa mukana olo ei kestä irtiottoja määrättömästi. Jo nyt niitä on ollut siinä määrin, että yhteistyön sietokyvyn rajoja on välillä koeteltu kovasti.
Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat yrittäneet ratkaista johtaja- ja kannatusongelmansa valitsemalla puoluejohtajaksi Metalliliiton puheenjohtajan Stefan Löfvenin.
Tammikuussa tapahtuneen valinnan jälkeen demareiden kannatus onkin noussut kohisten, ja puolue on nyt mielipidemittausten mukaan suurin.
Ei olisi suuri yllätys, jos Suomessakin haettaisiin vetoapua sosiaalidemokratian juurilta ja puoluesihteeriksi istutettaisiin vahva ammattiyhdistysvaikuttaja.