Helsinki Elinaikanaan Kalervo Palsalla ei olisi ollut mitään asiaa Kiasman kaltaisiin tyylikkäisiin paraatihuoneisiin, ajattelee pohjoissuomalainen Palsan ikätoveri Kiasman kerroksia kierrellessään.
Saman hän voisi tietysti sanoa ääneen myös noille keskusteleville oppaille, joita näytään pestatun tukihenkilöiksi rajua näyttelyä kiertäville. "Olisiko teillä tarvetta sanoa jotakin?" kuuluu ammattikunnan avaus.
Tänäänhän Palsan taiteesta Kiasmassa jälleen keskustellaan teemana hänen omat sanansa, joissa hän vertaa etelän ja pohjoisen väkeä. Raukkoja ovat Kallen mukaan molemmat, mutta etelän raukat ovat myös sievistelijöitä.
Sievistely jos mielistelykin vertautuu mieleen ja nousee silmiin, ehkäpä jälkiviisaastikin. Nykytaiteemme pyhimmän temppelin alemmissa kerroksissa on samanaikaisesti esillä Kalervo Palsan (enimmäkseen) kotimaisia aikalaistaiteilijoita, vaikkei Kiasman tämän syyskauden julkisuuden suuntautumisen perusteella koko joukkoa ole juurikaan noteerattu.
Mahtava
kuin Mao
Osat ovat vaihtuneet. Palsaa paremmin hänen elinaikanaan näkyneet muotitaiteilijat, nämä 60-luvun ja 70-luvun osallistujat, ovat menettäneet mediaseksikkyytensä!
Palsa hallitsee Kiasman pääsisäänkäytävän puoleista ulkoseinää mahtavana kuin Mao Pekingin kielletyn kaupungin porttia. Seinänkorkuisena lepattaa Kallen omakuva lievästi hämmästyneen näköisenä houkuttelemassa neljänteen ja viidenteen kerrokseen, joita Kittilän Getsemanessa syntyneet työt täyttävät.
Kolmannen kerroksen korkeudella alkaa sitten tämä Virallisen Suomen kerrallinen popcorn ja politiikka. Esiintyvät Palsan aikalaiset, joita 1960-luvulta lähtien on ostettu valtion kokoelmiin. Palsa olisi silloin - ja kaikesta päättäen onkin - naurettu ulos. Silottelematon pohjoisen ilmestys ei Virallisen Suomen eikä Sen Virallisen Osallistuvan Kuvataiteen silmissä ollut kukaan eikä mikään.
En ole juurikaan nähnyt kirjoitetun siitä, miltä Palsan aikalaisedustustaiteilijat Suomesta näyttävät nykyisessä vertailutilanteessa. Haluatteko kuulla? Pelkiltä silotelluilta trendi- ja salonkitaiteilijoilta sen jälkeen, kun on aloittanut yläkerroksista, rajusta ja voimakkaasta Palsasta ja laskeutunut alempiin kerroksiin hänen aikalaistensa edustustaiteen keskelle. Ihan kuin olisi haukannut chilipippuria, minkä jälkeen mikään sovinnainen ei tuntikaupalla maistu miltään.
Enimmäkseen edustustaide, jossa vuosiluvut osoittavat niiden syntyneen samoina vuosina kuin Palsa maalasi ja piirsi ja tekstasi omiaan, ovat heti palsaelämyksen jälkeen latteita ja haaleita kuin olisivat kansainvälisestä taidetapettitehtaasta muutaman biennaaliopintokäynnin jälkeen syntyneitä.
Aikansa muotitaiteilijat (nuo poliittisesti oikeaoppiset) ovat pelkästään etelästä - Niilo Hyttistä lukuunottamatta. Hänellä on nytkin lähes kokonainen oma huone. Samaan seuraan ovat kelpuutetut vain Leo Lindsten ja Rodtsenko-seura. Ehkäpä Hyttinen ei oikein muiden seuraan sopisikaan. Hänessä kun on aitoa synnynnäistä eikä muualta opittua protestihenkeä.
Ikään kuin jälkiviisaan katumuksen osoitukseksi kolme Palsan töistä on yritetty sijoittaa popcornipoliittisten teosten joukkoon. Markus Heickerön surrealismi on valittu näissä huoneissa Palsan simbergimäisten joulupukkien ja muun väen kavereiksi.
Kahta jää kaipaamaan: Palsan näyttelyssä on mukana tämän kaipaava työ parhaiden kavereiden kohtaamisesta tuonpuoleisessa. Palsan itsensä lisäksi maalauksessa pällistelevät Timo K. Mukka ja Reidar Särestöniemi.
Pelkäksi kirjailijaksi leimattu Mukkahan nostettiin esille kuvataiteilijanakin viime kesänä Porvoon Staffaksen laajassa kesänäyttelyssä.
Mutta Kiasmaan ei kuvataiteilija-Mukka sen enempää kuin aikansa tunnetuin lapintaiteilija Särestöniemikään ole päässyt edes kuriositeetin vuoksi vanhan kaverinsa imussa muuten kuin Palsan, aikanaan kolmikon vähäisimmän, maalaamassa kuvassa.
Palsa valitsi
oikean naisen
Kallen neroudesta osa oli hänen oivalluksensa testamentata valtaisa elämäntyö Maj-Lis Pitkäselle, joka menetteli korvaamattoman omaisuuden kanssa viisaammin kuin Oulun kaupunginhallitus Reinilän kaupunkikartanon kanssa.
Toinen mahdollisuus olisi ollut kaiken hajottaminen taivaan tuuliin kuten täällä sivistymättömässä pohjolassa näyttää ainakin Oulun mallissa olevan tapana.