Sievin ka­don­nut­ta van­hus­ta ei ole vielä löy­det­ty

Sievin Markkulasta tiistaina yöllä kadonneen dementiaa sairastavan vuonna 1923 syntyneen Kirsti Niemelän etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta.

Sievin Markkulasta tiistaina yöllä kadonneen dementiaa sairastavan vuonna 1923 syntyneen Kirsti Niemelän etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta.

Etsintöihin osallistui noin 150 etsijää vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta, Sievin palokunnasta, ympäristökuntien punaisesta rististä, Autoliitosta ja aktiivisista kyläläisistä.

Etsinnöissä haravoitiin useamman sadan hehtaarin alue Sievin Jyringistä Asemakylälle asti.

Niemelä on 165 senttimetriä pitkä, tukevahko ja hän oli kadotessaan pukeutunut joko siniseen tai beigeen puseroon, beigeen toppaliiviin ja beigen värisiin housuihin.

Mukaan hän oli ottanut mustan lentolaukun, jossa oli vaatetavaraa, kuten lilat housut ja valkoraitainen pitkähihainen pusero sekä mustan olkalaukun, jossa oli henkilökohtaista omaisuutta; henkilötodistus ja taksikortti Riihimäeltä.

Lisäksi Niemelällä oli mukana tummanruskea puinen kävelykeppi. Niemelällä on verenpainelääkitys ja tiettävästi hänellä ei ole lääkkeitä mukana.

Niemelän liikkuminen on huonoa ja hidasta eikä hän kykene huolehtimaan itsestään.

Poliisi uskoo, että Niemelä on saanut kyydin Markkulasta. Hänellä on VR:n henkilökortti , joten on mahdollista, että hän on noussut junaan. Niemelä on asunut aikaisemmin Riihimäellä ja käynyt töissä Helsingissä.

Mahdollisista havainnoita pyydetään ilmoittamaan Ylivieskan poliisiin 08- 4115222, hätäkeskukseen 10022 tai lähimpään poliisiin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä