Sienikausi on jatkunut runsaslajisena pitkään. "Yöpakkasia on ollut vain satunnaisesti, eivätkä ne ole olleet kovin kovia", kertoo sienitutkija Esteri Ohenoja pitkän satokauden pääsyyksi. "Härmämalikoita, sinivalmuskoja ja herkkusieniä kasvaa nytkin kompostissa", Ohenoja listaa kotipihansa tilanteen.
Metsämaastossa Ohenoja kertoo havainneensa valkoviirujuurekkaita ja malikoita. Hallavahakkaita voisi hyvinkin löytää vielä syötäväksi asti. "Ehkä kuusilahokkaakin", Ohenoja lisää.
Härmämalikasta Ohenoja kertoo saaneensa näytteitä Kemijärveltä ja Oulusta. Härmämalikka on huonommin tunnettuja ruokasieniämme. Se on saanut nimensä harmaasta, härmäpintaisesta lakistaan. Jalka on tukeva ja usein lakkia vaaleampi.
Tukevamaltoinen härmämalikka on nuorena erinomainen ruokasieni. Maku on erikoinen, sienikirjoissa sitä kuvataan omalaatuiseksi, imeläksi, lantun tai nauriin tuoksua muistuttavaksi.
Härmämalikka voi esikäsittelemättä nautittuna aiheuttaa joillekin vatsavaivoja, joten sitä suositellaan keittämään viisi minuuttia, mikä on siis enemmän kuin kiehautus eli ryöppäys.
Parhaillaan koettavan kaltaisia myöhään jatkuvia sienisyksyjä koetaan Ohenojan mukaan silloin tällöin. "Esimerkiksi 1967 sieniä löytyi vielä marraskuussakin, että on näitä ollut ennenkin", Ohenoja muistelee.
"Lämpimiä syksyjä on nyt ollut kuitenkin tiheämmässä", Ohenoja huomauttaa. Suppilovahveroita on saatu poimia Oulun korkeudella viime vuosina säännöllisemmin mahdollisesti juuri pitkien, pakkasettomien syksyjen ansiosta.
"Ehkä niillä ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta nousta esiin, kun pakkaset ovat katkaisseet satokauden. Suppilovahverohan on myöhäinen laji", Ohenoja aprikoi.
Suppiloita kasvaa etenkin Pudasjärven ja Taivalkosken vaaranlaidoilla, mutta laji on löytynyt myös muun muassa Kiimingistä ja Oulusta.