"Siellä saa olla hoo­moi­la­se­na jo­kai­nen" – Isä–­lap­si-par­kit antavat eväitä isyy­teen, sanoo 50 vuotta täyt­tä­vä Kari Rekilä

Ouluun muutetaan isolta alueelta, mikä näkyy pikkulapsiperheissä tukiverkon puuttumisena, Kari Rekilä sanoo. Nuorena ja vielä työssäkäyvänä ukkina Rekilä on joutunut pohtimaan niin sanotun oman ajan ja perheelle varatun ajan kysymystä paitsi vanhemman myös isovanhemman näkökulmasta.

Kuva: Pekka Peura

Kari Rekilä katsoo isyyttä läheltä. Paitsi että hän on itse isä ja ukki, hän työskentelee Oulun seurakuntayhtymän diakonian lapsi- ja perhetyön tiimiesimiehenä. Isä- ja miestyö sekä isä- ja lapsityö kiinnostavat häntä.

Kiinnostus isyyteen ja miehenä olemiseen kumpuaa paitsi omien käytösmallien pohdinnoista myös päihde- ja kriminaalityössä asiakasmiesten kanssa tehdystä havainnosta:

– Yllättäen aina palattiin heidän omiin vanhempiin, isään tai isovanhempiin.

Rekilän mukaan isyyskulttuuri on muuttunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Kuvaava on pehmoisä-termi. Isät ottavat enemmän vastuuta kodin arjesta ja lastenhoidosta.

– Se näkyy, kun menee keskelle kaupunkia Valkeaan katsomaan, niin aika paljon tulee isiä vaunujen kanssa yksin vastaan; tai kaksi isää tulee vaunujen kanssa vastaan.

Hoivavastuu ei kuitenkaan jakaudu hänestä riittävän tasaisesti. Esimerkiksi julkisessa keskustelussa hoitovapaalle jäännistä pitäisi kuunnella isien mielipidettä.

– On edelläkävijätyöyhteisöjä, missä se huomioidaan, mutta väitän, että suurin osa teollisuustyöpaikoista menee vielä vähän kankeasti tämän asian suhteen.

Rekilän mukaan imettäminen ohjaa hoivavastuun luontevasti äidille, mutta aika nopeasti hoivavastuun voi ottaa isäkin.

Rekilä on ollut käynnistämässä isä-lapsiparkkeja yhdessä Oulun kaupungilla työskentelevän Ville Pahkinin kanssa. Ryhmien toiminta on nyt jatkunut kahdeksan vuotta. Ne tuovat eväitä isyyteen.

Isän tapa olla lapsen kanssa on Rekilän mukaan kulmikkaampi kuin äidin. Yhdessäolossa voittaa niin isä kuin lapsikin.

– Olen sanonut isille, että ei ole yhteiskunnan asia ratkaista isyyskysymys. Isien täytyy olla itse aktiivisia. Kukaan ei tule heitä hakemaan kotoa. Me välillä vähän uhriudutaan liian helposti.

Myös isä–lapsi-parkkiin on yritetty saada mukaan isiä, jotka eivät ole valmiiksi aktiivisia. Se on ollut haastavaa.

Toimintaa vietiin esimerkiksi Meri-Toppilaan ja Kaijonharjuun kaupunginosien sosioekonomisesta taustasta johtuen. Tulijoita odotettiin esimerkiksi työttömistä, maahanmuuttajista tai opiskelijoista. Tulijoita oli, mutta he olivat muista kaupunginosista.

Nuorimmat lapset ovat ryhmissä puolivuotiaita.

– Isät näkevät, miten toiset isät toimivat samanikäisen lapsen kanssa. Saa omaan toimintaan varmuutta ja vahvistusta. Siellä isät pystyvät esittämään lapseen liittyen kysymyksiä, mitä ei välttämättä puolisolta uskalla kysyä.

– Siellä saa olla hoomoilasena jokainen eikä tarvitse jännittää, että tulisi jotain sanomista.

Urapolku ei ole ollut Rekilällä suoraviivainen. Hän valmistui sosionomi-diakoniksi vasta nelikymppisenä. Sitä ennen hän ehti työskennellä teollisuudessa, tavoitella jalkapalloilijan uraa Oulun Palloseurassa, opiskella markkinoinnin merkonomiksi, työskennellä LVI-yrityksessä ja suorittaa päihdetyön ammattitutkinnon.

Kuukauden harjoittelu diakoniatyössä venähti vuodeksi ja vei alan opintoihin.

Opinnot jatkuvat yhä. Parhaillaan Rekilä kouluttautuu seksuaalineuvojaksi. Se lähti työssä havaitusta tarpeesta. Asiakastyössä tuli esille seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä kysymyksiä, ja aihe on entistä enemmän esillä.

– Seksuaalisuushan liittyy ihmiselämään monella eri tasolla, ei puhuta vain seksistä.