Moottoripyörä kaasuttaa pimeässä ja kosteankuumassa illassa pienen rattailla seisovan snack-baarin eteen Goalla, Intiassa. Snack-kärryistä myydään intialaisia lihattomia hampurilaisia, joissa sämpylän välissä on kananmuna sekä friteerattuja chilipalkoja. Moottoripyörän päältä nousee mies, ottaa salkkunsa ja tervehtii myyntityössä häärivää vanhusta.
Viimein päästään asiaan. Vanhus pudistelee päätään ja kaivelee kassana toimivaa pientä puulaatikkoa. Hän levittelee käsiään, myynti on ollut heikko viime iltoina. Mutta silti hän erottelee jonkun setelin ja ojentaa ne moottoripyörämiehelle.
Mies kirjaa summan lyijykynällä pieneen vihkoon ja vihkon rahoineen kaulasta riippuvaan nahkasalkkuun. Mies polkaisee pyöränsä käyntiin ja kaartaa seuraavan kioskin eteen.
Ihmettelen sivusta mikä tässä on meneillään? Onko kyseessä suojelurahan keruu? Snack-kärryn omistaja naurahtaa ja kertoo, että tämä on pienten yrittäjien pankki. Siihen voi tallentaa rahaa sen hetkisten varojen mukaan ja nostaa milloin vain. Korkoa ei makseta, eikä kuluja ole.
Siellä, missä yhteiskunta ei turvaa kansalaisten elämää päivärahojen, lapsilisien, tai muun sellaisen muodossa, on väestön rakennettava turvaverkkonsa itse.
Toisenlaiseen turvaverkkoon törmäsimme matkaillessamme Ahmedabadissa, Gujaratin osavaltiossa Pohjois-Intiassa.
Eräs seurueeseemme kuulunut jäsen pyörtyi kuumuuden uuvuttamana Ahmedabadin rautatieaseman lähettyville. Onneksi saimme oppaanamme toimineen intialaismiehen kiinni puhelimitse ja kyyti yksityissairaalaan järjestyi.
Ajoimme sairaalan eteen. Kadun reunassa odotti intialainen mies ja nainen, joita luulimme sairaalan henkilökunnan jäseniksi. He vastaanottivat uupuneen matkalaisemme ja toimittivat sisään sairaalaan. Lääkärin tutkimuksen tuloksena selvisi, että potilas kärsi nestehukasta kovan kuumuuden seurauksena.
Intialaisissa sairaaloissa potilas, tai hänen läheiset, joutuvat itse hankkimaan letkut, tippapullot ja muut tarpeelliset hoitoon liittyvät.
Niinpä nuo arvoitukselliset mies ja nainen, jotka odottivat meitä kadun vieressä, lähtivät asialle. He toivat pian tarvittavat välineet. Nesteytys onnistui ja potilas pääsi muutaman tunnin kuluttua varsin piristyneenä pois sairaalasta.
Jälleen astui kuvaan nuo arvoitukselliset mies ja nainen.
Selvisi, etteivät olleet sairaalan henkilökuntaa, vaan kuuluivat Ahmedabadin vapaaehtoiseen kristilliseen turvaverkostoon, joka auttoi ja huolehti muslimienemmistöisessä kaupungissa pulaan joutuneita kristittyjä. He olivat valvoneet potilaan hoidon ja kotiutuksen. Samalla he tarkastivat, että lasku oli oikein. Tämä on hyvä esimerkki kansalaisten luomasta omasta turvaverkosta.
Harri Hietala
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.