Veijo Murtomäki: Jean Sibelius ja isänmaa. Tammi 2007.
Jean Sibelius ja isänmaa, ainakin vanhempien suomalaisten sukupolvien mielestä ne tarkoittavat lähes samaa asiaa.
Kansallissäveltäjämme on Suomen kulttuurihistoriassa oma lukunsa, vaikka hänen nimensä nykyään eksyy samoihin lauseisiin jopa Kimi Räikkösen, HIM-yhtyeen ja Nightwishin kanssa.
Kukapa tietää, miten olisivat asiat, jos Sibelius eläisi vasta nyt. Hänelle kun maistui hapan ja kelpasi raha. Sibelius voisi olla oikein tyytyväinen, jos pääsisi pop-balladillaan Var det en dröm? brittien singlelistan kärkeen asiaankuuluvine korvauksineen.
Sibeliuksella tosiaan oli - hänen parhaimman luomiskautensa ajankohtaan liittyen - se jalompikin kansallinen paraatipuolensa, jonka professori Veijo Murtomäen 95-sivuinen kirja hyvin asiantuntevasti tuo esille.
Murtomäki on valinnut yhden valotussuunnan ja pysyy siinä alusta loppuun. Argumentointi on johdonmukaista, vaikka kirjaa lukiessa käy mielessä, että muutkin rajaukset olisivat oikeutettuja.
Ainakin Sibeliuksesta kansainvälisenä nerona olisi mahdollista tehdä vastaavanlainen teos jättämällä kansallinen näkökulma vähemmälle. Sävellyksistä voisi kääntää esiin niiden maailmanlaajuiset ulottuvuudet, joita ilman esimerkiksi Finlandia-hymnistä ei olisi koskaan tullut Biafran onnettoman valtion kansallislaulua.
Mutta tämä olisi myös aika perinteinen näkökulma, jota meille on kouluissa iskostettu kalloon pienestä pitäen.
Sibelius Venäjän keisarikunnan etnisten terroristien tukijana on paljon kiehtovampi näky. Murtomäen kirjassa kerrotaan hänen juoneen päänsä täyteen Eugen Schaumanin sankaruuden kunniaksi.
"Sibelius on koettu ja nähty aina isänmaalliseksi ja itsenäisyyden asiaa ajaneeksi säveltäjäksi. Nykyaikana kuitenkin helposti unohtuu hänen toimintansa laajuus, syvyys ja vakavuus tässä suhteessa. Samoin myös se, että hänen toimintansa ei ollut vaaratonta, vaan sisälsi melkoisia riskejä", Murtomäki kirjoittaa.
Murtomäki siis laittaa kansallissäveltäjämme tavallista aktiivisempana isänmaan asialle venäläistä sortajaa vastaan. Hän kertoo Sibeliuksella olleen hyvinkin syvällisiä yhteyksiä piireihin, joita vieraat vallanpitäjät käsittelivät vihollisinaan, terroristeina.
Murtomäki osoittaa, miten Sibelius antoi aatteen palon terästää yllättävän monia sävellyksiään vähintään piilomerkitysten tasolla. Ja Jääkärien marssin säveltäjällä oli lopulta aihettakin hakeutua Ainolasta parempaan turvaan vuoden 1918 melskeissä.
Kirjan mukana seuraa cd-levy, jolla soi muun muassa Porilaisten marssi harvinaisena Sibeliuksen orkesterisovituksena vuodelta 1900 sekä Fredrik Paciuksen Maamme-laulu, joka sisältyy Sibeliuksen Karelia-kuvaelmamusiikkiin 1893.