Entinen presidentinrouva ja vuoden 2008 todennäköinen presidenttiehdokas, senaattori Hillary Clinton on palannut uudessa kirjassaan ensimmäistä kertaa julkisesti miehensä seksiseikkailuihin Valkoisessa talossa nuoren harjoittelijan kanssa. Senaattori Clinton, jota on pidetty aina perheen älykkönä ja aivona, paljastaa saaneensa tietää totuuden miehensä lurjustelusta vasta vähän ennen kuin presidentti oli pakotettu tunnustamaan julkisesti, että hän oli puhunut palturia myös omalle kansalleen ja maailmalle suhteestaan Monica Lewinskyyn.
Senaattori Clintonin tunnustuksen suurin paukku ei ole kuitenkaan siinä tavallisessa tarinassa eli petetyn puolison sinisilmäisyydessä, vaan hänen omassa poliittisessa kovuudessaan. Hillary Clinton esiintyi skandaalin paljastumisen jälkeen presidentti Bill Clintonin rinnalla kameroiden edessä melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vain kerran tummat lasit kielivät siitä, että niiden taakse kätkeytyivät itkuiset silmät ja isot silmäpussit.
Suorastaan klassisiin mittoihin on kasvanut kuva, joka otettiin Valkoisen talon nurmikolla 18.8.1998, heti Bill Clintonin tunnustuksen jälkeen. Presidentti kävelee käsi kädessä tyttärensä Chelsean kanssa. Chelsea pitää puolestaan äitiään Hillarya kädestä, ja presidentti taluttaa vielä oikealla kädellään perheen koiraa, Buddya.
Kuvan sanoma on äärimmäisen emotionaalinen ja äärimmäisen voimakas. United we are. Perhe pitää yhtä. Aikakauslehti Time nosti yhden tällaisen kuvan Clintonien "perheidyllistä" kanteensa ja otsikoi sen: "Tämä ei kuulu kenellekään muille kuin meille." Juuri tuollaista vaikutelmaa Clintonit ja Valkoisen talon imagonrakentajat tavoittelivat kuvilla.
Senaattori Clinton vahvistaa nyt kuvien valheellisuuden. Clintonien todellisuus tuolla hetkellä ja sitä seuranneella lomalla oli kaikkea muuta kuin yhtä pitänyt perhe. Se oli yhtä riitelyä, itkua ja hammasten kiristelyä. Clintonit hoippuivat eron partaalla.
Olen näyttänyt tuota kuvaa Valkoisen talon pihalta monissa esitelmissäni vuosien varrella poliittisen shown mestarillisena lavastuksena ja hämäyksenä. Alan gurut puhuvat usein Göbbelsin Hitlerille järjestämistä komeista kulisseista ja ihailevat monia nykyajan imagonrakentajia, esimerkiksi amerikkalaista kolmen presidentin tekijää Roger Ailesia. Kuitenkin Hillary Clinton se vasta oli mestarillinen tyhjien kulissien rakentaja, koska hän tiesi, mistä oli kyse ja hyväksyi kaiken kylmäverisesti, joskin hammasta purren.
Politiikka vaikuttaa kuin huume. Se sokaisee terveen järjenjuoksun ja saa ihmiset tekemään kummallisia asioita. Hillary Clinton tunnustaa pitäneensä väitteitä miehensä seksiseikkailuista ultrakonservatiivien juonena. Kun puoliso valehteli hänelle, hän halusi uskoa hyvää miehestään ja pahaa muista. Politiikka antoi hänelle oikeutuksen ja motiivin toimia niin.
Sama motiivi vaikutti myös siihen, miksi hän näytteli julkisuudessa miestään uskollisesti tukenutta puolisoa. Oli poliittisesti tärkeää, että Clinton saattoi jatkaa skandaalista huolimatta presidenttinä virkakautensa loppuun. Rouva nieli ylpeytensä ja nöyryytensä poliittisista syistä. Kuinka moni muu nainen olisi suostunut tekemään niin?
Clintonien kotiseudulla kerrottiin takavuosina, että Hillary oli pariskunnan kunnianhimoisempi puolisko. Clintonien väitetään miettineen pitkään, kumpi lähtee pyrkimään Yhdysvaltain kongressiin. Tarina ei tainnut olla täysin tuulesta temmattu. Rouva Clinton on nyt senaattori eli vaaleissa valittu ammattipoliitikko, ja hänen uskotaan tehtävään tosissaan presidenttiehdokkuuteen vuoden 2008 vaaleissa.
Ehdokkuus tuskin kaatuu ainakaan kunnianhimon puutteeseen. Pikemminkin voi kysyä, onko Hillary Clintonin poliittinen kunnianhimo jo uhka demokratialle. Mitä kaikkea hän voikaan tehdä kaiken sen jälkeen, mitä hän on jo niellyt politiikan takia?
Politiikkaa tehdään nykyisin mediassa. Poliitikoilla ei ole käytössään mitään niin vaikuttavaa välinettä ja merkittävää foorumia kuin julkisuus. Tämä on johtanut siihen, että politiikan todellisuutta rakennetaan median avulla ja samoilla keinoin kuin show busineksessa tehdään. Politiikan ja shown välinen raja on hämärtynyt vuosikymmenten aikana lähes olemattomiin. Rakennettu poliittinen todellisuus perustuu usein samanlaisiin tekaistuihin tarinoihin kuin show busineksessa - tosin ilman, että politiikan katsomossa tunnetaan uusia pelisääntöjä.
Hillary Clintonin julkiset esiintymiset miehensä rinnalla heti skandaalin jälkeen olivat suurta poliittista näytelmää. Clintonit antoivat esimerkiksi kuvata itseään keskellä perhedraamaa tuijottamassa toisiaan herttaisesti silmiin. Sekin oli suurta lavastusta.
Show must go on. Bill Clintonilta meni arvostus maailman silmissä, mutta virka säilyi. Hillary pystyi puolestaan säilyttämään asemansa Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena.
Suomalaispoliitikotkin osaavat lavastaa julkisuusnäytelmiä, joskaan täällä ei ole menty vielä aivan niin teatraalisiin mittoihin kuin imagonrakennuksen kotimaassa Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäen hyökkäys Paavo Lipposta vastaan salaisten Irak-raporttien pohjalta tapahtui televisiossa. Kyseessä oli klassinen mustamaalaus ja vielä perustein, josta ei tiedetä vieläkään, pitävätkö ne vettä.
Lipponen riensi puolestaan kertomaan vaalien alla sopineensa Italian pääministerin kanssa EU:n elintarvikeviraston sijoituksesta Suomeen. Hän loi itselleen tällä sittemmin täysin ennenaikaiseksi osoittautuneella uutisella sankarin sädekehää.
Kummankaan puoluejohtajan omissa joukoissa ei ole kyseenalaistettu noita tai muita julkisuustemppuja. Ne hyväksytään poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä.