Edes kuntosalien surkeat kaappitilat eivät pysty pidättelemään spontaaneilta kauppareissuilta. "Shoppailuun on aina aikaa", puhisee nuori nainen tunkiessaan pullottavia pussejaan säilöön liikuntaharrastuksen tieltä.
"En käytä kelloa, katson ajan kuiteista", toinen nainen paljastaa pääajanvietteensä.
"Todella käytännöllinen, mihin sitä tarvitaan", kehuu puolestaan nainen, jolle ei tulisi mieleenkään moralisoida ystävättärensä löytöjä.
Johöyhenenkevyt sana "shoppailla" tuntuu viestivän turhanpäiväisyydestä. Sitä tuskin kuulee käytettävän miehen suoraviivaisista kulutusreissuista.
Ostosviettiä on pidetty naisten ominaisuutena. Heikkoutemme trofeet roikkuvat sitten paljastavasti ympärillämme kaupungilta kotiin asti. Mitä enemmän kasseja, sitä helpompi uhri? Olisi nyt sijoittanut hamaan tulevaisuuteensa, kuten eläkkeeseen, kuin että sortuu milloin mihinkin houkutukseen turhuuden turuilla.
Vaan entä jos naiset hallitsisivat viettinsä ja aloittaisivat vaikkapa joulun edellä ostosboikotin? Kansantalous romahtaisi, kun kuluttajien ydinjoukko hankkisi korkeintaan tuikitarpeellista henkensä pitimiksi.
Hyvinvoinnista jäisi vain haamu, jos miesten kontolle tyrkättäisiin pääsääntöisesti kaikki kodeissa eteen sattuvat hankinnat. Moniko vaate- tai sohvaliike joutuisi retuperälle, jos mies tekisi sitä, mihin hän helposti ostosinnoltaan kykenee ja hankkisi lihapullapurkin päivässä, kolmet kalaverkot kesässä, auton puolivuosittain ja housut ehkä kerran kahdessa vuodessa.
Tutkijakirjailija Anna Kortelainen johdattaa ostosten kulttuurihistoriaan tuoreessa teoksessaan "Päivä naisten paratiisissa". Hän taluttaa meidät kädestä pitäen 1850-luvun Pariisiin, ensimmäiseen naisten julkiseen tilaan ja turvasatamaan Au Bon Marchéen.
Kortelainen antaa shoppailijoille armeliaasti synninpäästön. Hänestä shoppailu viestii ennen kaikkea naisten vapaudesta. Ostosten teko on vapaa-ajan viihdettä siinä kuin penkkiurheilukin. Shoppailu on naisten extremelaji, joka osoittaa erinomaista stressinsietokykyä. Ostaessaan nainen paitsi palkitsee itseään myös osallistuu ja muokkaa vahvasti omaa nykyhetkeään.
Ostosreissuihin kätkeytyy runsaasti arvottamista. Jos nainen kieltää roolinsa kuluttajana, hän myös väheksyy mahdollisuuttaan vaikuttaa valinnoillaan. Näin nainen murentaa itse päivittäistä valtaansa. Se jos jokin on tuhlausta.
Viehättävän selityksen saavat jopa vikaostokset. Kun herätehame unohtuu kaappiin, se kertoo silloisesta identiteetin hausta. Olisimme halunneet olla tuona hetkenä jotakin toista.
Kortelainen tosin puolustaa naisten paratiiseina pelkästään keskustan tavarataloja. Tottakai on helpottavaa saada ruuvit saman katon alta kuin pikkumusta. Tosiasiassa vetävät kuitenkin ostoskeskukset sitten 60-luvun eniten yleisöä. Siksikin, että ruuan painoarvo on ostostapahtumassa kasvanut.
Kolme Pohjoismaiden suurimmista kauppakeskuksista sijaitsee Suomessa. Sello valmistui juuri Espoossa, Jumbo täydentyi ja Tampereen lähelle rakennetaan jopa 140 000 neliön jättirysä Ideapark.
Kulutuksen temppeleissä tehdään valtavasti tulevaisuuden valintoja. Silti eivät komeat galleriat juuri osaa hemmotella pääasiakkaitaan. Miten usein ostoksilta lähdetään puolivalmiin lastin kanssa vain siksi, että shoppailijan taivaasta puuttuu mielekäs miesten paratiisi, laadukas lepopaikka, johon ostosharrastusta täysillä jarruttavat kumppanit voisi lähettää hetkeksi kokoamaan hermojaan.