Roller derbyn SM-kultaa 2018 voittanut oululainen Shitty City Rollers pesi äänestyksessä Oulun Kärppien miesten ja naisten SM-kultajoukkueet sekä SK Pohjantähden suunnistuksen SM-kultamitalijoukkueen.
Eletään kesää 2018, kun Shitty City Rollers, tuo pieni ja pippurinen altavastaaja luistelee kentälle roller derbyn SM-finaaleissa. Lujasti yhteen hitsautunut joukkue tekee unelmastaan totta ja nappaa Suomen mestaruuden tiukkojen vaiheiden jälkeen.
Hypätään ajassa noin puoli vuotta eteenpäin helmikuun ensimmäisen päivän iltaan ja vuoteen 2019. Pieni ja pippurinen joukkue on jälleen kovassa seurassa. Samalla viivalla ovat Oulun Kärppien miesten ja naisten SM-kultamitalijoukkueet sekä SK Pohjantähden suunnistuksen SM-kultajoukkue.
Peliparketti on vaihtunut Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalan juhlallisiin puitteisiin. Ja kuinkas muutenkaan, Shitty City Rollers selviää tästäkin joukosta voittajana parrasvaloihin. Joukkue kruunataan Pohjois-Pohjanmaan Vuoden joukkueeksi.
Kauden 2018 Suomen mestarit kuulivat tittelistä hieman ennen gaalaillan juhlahumua.
– Tämä merkkaa meille älyttömän paljon. Kun saimme tiedon voitostamme, sitä oli vaikea uskoa todeksi. Tuntuu uskomattomalta, että pystymme uutena, nuorena ja erilaisena lajina nousemaan vanhojen ja perinteisten voittajalajien joukkoon, Shitty City Rollersin kapteeni Mira Vähäsarja tunnelmoi.
Vaikka muut ehdokkaat olivat Shitty City Rollersiin nähden eri kaliiberin seuroja ja edustivat perinteisiä lajeja, olivat gaala-asetelmat tutut jo sarjapeleistä.
– Olemme olleet SM-sarjassakin altavastaajan asemassa. Olemme se pohjoisen pieni joukkue, joka taistelee etelän isoja ja vanhempia ryhmiä vastaan.
Vuoden joukkueen titteli ratkesi Kalevan verkkolehden yleisöäänestyksen perusteella. Vähäsarja antaa nöyrät kiitokset kaikille äänestäjille.
– Taustajoukkueen tuki on meille tosi tärkeää, osaamme kyllä arvostaa sitä. Tulee se tuki sitten tämmöisessä äänestyksessä, peleissä kannustaen tai ihan millä tahansa muulla tavalla, se on aina mieltä lämmittävää. Ne ovat tärkeitä asioita, ja auttavat jaksamaan urheilijan arjessa.
Vähäsarja korostaa, että vuoden joukkueeksi kruunaamisen takana on paljon muutakin kuin pelkkä täydellinen tulos kilpatantereella.
– Ulkopuoliselle näkyy usein vain pelkkä tulos. Meidän tekemisessämme vallitsee kuitenkin vahva yhteisöllisyys ja tasavertaisuus. Teemme kaikkemme sen eteen, että joukkue olisi jokaiselle turvallinen paikka itsensä haastamiseen.
Kultamitalin uusimisoperaatio vasta aluillaan
Hallitsevan Suomen mestarin kuluva kausi on vielä pahasti kesken. Takana on vasta yksi runkosarjaottelu, josta oululaiset nappasivat tyylipuhtaan voiton. Viime kaudesta uudistunut joukkue tarvitsee yhteisiä treenikokemuksia, jotta roller derbyn valtikka säilyy pohjoisessa.
Siksi Oulun yössä ei nähdä rullaluistimet jalassa paahtavia juhlakaluja.
– Olemme treeniputkessa. Meillä on harjoitukset heti lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina, Vähäsarja sanoo.
Vuoden urheilija -palkinnon sai lumilautailija Enni Rukajärvi.