Mikäpä joukkue ei haluaisi yli 190-senttistä, kiekollista, hyvin liikkuvaa oikealta ampuvaa puolustajaa. Pelaajia, joihin nämä täsmäominaisuudet passaavat, on maailmassa hyvin vähän ja ovat siksi siirtomarkkinoiden halutuinta riistaa.
Suomea vastaan asettautuva Kanadan 24-vuotias Shea Weber saattaa on tässä kategoriassa yksi maailman parhaista - ellei paras - vaikka ei juniorivuosina mikään tähti ollutkaan. Weber saa viritellä siniviivapelotettaan tuttua miestä kohti, sillä hän on Pekka Rinteen joukkuekaveri Nashville Predatorsissa.
Oikealta ampuvia pelaajia pidetään yleensä taitavampina kuin "leftejä" - suurimpana poikkeuksena tietysti Wayne Gretzky, joka ihastutti aktiiviaikoinaan vasen käsi alhaalla eli "leftiltä".
Syystä tai toisesta Pohjois-Amerikasta on tullut MM-kisoihin suhteellisesti laskettuna enemmän "rightin" pelaajia kuin Euroopasta. Tällä kertaa kanadalaisista "righteja" on peräti 11 ja amerikkalaisista 10. Suomen, Ruotsin ja Norjan joukkueissa heitä on kussakin vain neljä. Eikä syy ole mailatehtaiden.
Neuvosliiton A-maajoukkueessa 1980-luvun puolen välin kieppeillä elettiin aikoja, jolloin kokoonpanossa ei ollut yhtään "rightin" pelaajaa. Selitys saattaa löytyä 1960-ajoista, jolloin junioreille ei voitu lyödä käteen muita kuin "leftin" mailoja.
Kätisyys on tärkeää ennen kaikkea ylivoimapelissä, jossa kiekon voi ampua poikittaissyötöstä yhdellä kosketuksella kohti maalinedusruuhkaa. Suomen puolustusosastossa ei ole yhtään "rightiä", joten joukkueen ylivoimapelistä puuttuu yksi vaihtoehto.
Tosin oikealta ampuvat hyökkääjät voivat astua kuvaan mukaan, ja esimerkiksi Hannes Hyvönen tykittelee mielellään B-pisteen kaaren tuntumasta kiekkoja suoraan syötöstä kohti maalia.
Hyvösen olisikin hyvä saada onnistumisia, sillä kliiniseksi viimeistelijäksi hän on tehnyt tähän mennessä aivan liian vähän maaleja.
Nyt niitä on tasan nolla.
Kymmenen päivää takana ja seitsemän edessä - ja MM-kisoissa alkaa pikku hiljaa tapahtua suuria asioita. Toistaiseksi suurimmat uutiset ovat olleet Unkarin putoaminen takaisin B-sarjaan, Saksan uskomaton taaperrus ja Slovakian väliaikainen alennustila. Ei siis millään muotoa mitään mullistavaa.
Suomen jatkopaikan kannalta illan Kanada-ottelulla ei ole merkitystä, mutta psykologinen efekti suuri: voittajien on aina helpompi hymyillä, koska se on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.
Televisiokuvasta voi seurata toimintaa Suomen vaihtopenkillä, jossa Jukka Jalonen peluuttaa hyökkääjät, Timo Lehkonen puolustajat, mutta mitä tekee Risto Dufva?
Hän kuiskuttelee tuon tuostakin Jaloselle tai näyttää sormellaan Lehkoselle, että hei, tulepas tänne.
Mitä opimme tästä. Risto Dufva onkin Suomi-kiekon oikea keulakuva, suuri suunnannäyttäjä ja johtava analyytikko - jota pitää kuunnella.