Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto kartoitti viime vuonna ulkona pidettävien koirien elämänlaatua. Puutteita esiintyi paljon.
SEY:n omille vapaaehtoisille eläinsuojeluvalvojille ja -neuvojille suunnattu kysely osoitti, että suurimpia ongelmia ovat virikkeettömyys ja tekemisen puute sekä epäkelvot kopit ja puutteellinen vesihuolto.
Yksi ulkona pidettävien koirien hyvinvointiongelmista liittyy siihen, että läheskään kaikki koirat eivät olleet tyypiltään soveltuvia ulkona pidettäviksi.
”Lainsäädännössä määritellään, että ulkona saa ympärivuotisesti pitää vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona pitämiseen. Rotuja tai koiratyyppejä ei ole erikseen lueteltu, joten tulkinnan koiran sopivuudesta ulkona elämiseen tekee eläinsuojeluviranomainen. Olemme huomanneet, että tulkinnat vaihtelevat paljon."
"Toisaalla ulkokoirilla tulee olla kaksikerroksinen, säänkestävä turkki, kun taas toisella paikkakunnalla ulkona voidaan pitää talvellakin esimerkiksi ohutturkkisia saksanseisojia tai pieniä villakoiria”, moittii SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.
Kehnot kopit ongelmana
Suureksi ongelmaksi kyselyn mukaan osoittautuivat myös koirien kopit, jotka eivät riittävästi suojaa eläimiä sääoloilta.
”Koirilla on oltava asianmukainen, kuiva ja vedoton koppi. Pahimmissa ongelmapaikoissa kopit eivät olleet tiiviitä, saati eristettyjä, lämmityksestä puhumattakaan. Oviaukoissa ei ollut suojaavia läppiä ja kopin pohja oli kylmä ja kostea. Asetuksen epämääräiset ilmaukset ”sopiva” tai ”tarvittaessa” antavat liikaa varaa tulkinnoille. Hyvä koppi suojaa koiraa kylmältä, kuumalta, kosteudelta ja hyönteisiltä”, Ylisirniö muistuttaa.
SEY:n mukaan ongelmista yleisin on lajinomaisen tekemisen puute. Ylisirniö muistuttaa, että koira on laumaeläin.
”Vielä nykyäänkin lukemattomat koirat ulvovat yksinäisyyttään pihan perällä. Aivan liian moni koira on unohdettu ketjun päähän tai tarhaan viettämään yksinäistä ja virikkeetöntä elämää. On aivan yleistä, että koiria pidetään tarhoissa ilman lajitoverin seuraa eikä niiden liikunnantarpeesta huolehdita.”
SEY:n mukaan ulkokoirien tilanne on silti vuosikymmenten kuluessa parantunut.