"Jos minä en tiedä mitään niin ei varmaan muutkaan tiedä", ajatteli Sevettijärvellä varttunut Minna Mosnikoff ja ryhtyi kokoamaan kotikylänsä tarinaa. Hän ei tehnyt kirjaa koska halusi mukaan nekin nikkaroinnin äänet, jotka syntyvät kun koko kylä rakennetaan keskelle asumatonta erämaata.
Hän ei tehnyt elokuvaa, koska halusi työnsä kolttakotien kirjahyllyihin, vaikka hakuteokseksi.
Hän teki multimedia-esityksen: cd-rom -kiekon, jota selatessa katsoja voi sulatella asiatietoja vaikka pukemalla kolttavaatteet paperinuken päälle tai kuuntelemalla kolttien perinteisiä leuddeja.
Romppu julkistettiin Sevettijärvellä lauantaina.
Pikku-koltan kasvualusta
Minna Mosnikoff syntyi 1970-luvun puolivälissä Sevettijärvellä etelästä vuonna 1966 muuttaneen opettajattaren ja paikallisen poromiehen perheeseen. Ensimmäisen kerran hän lähti kotikylästään yläasteen ensimmäiselle luokalle Inarin kirkonkylään, asuntolaelämään.
Mutta jo seuraavana vuonna Sevettijärvelle perustettiin yläaste ja kaksi seuraava luokkaa hän kävikin koulua kotoaan, pienellä kymmenen oppilaan yläasteella.
"Nyt kun sitä miettii niin yläaste oli kyllä hyvä. Samaan aikaan kolttanuoret alkoivat pitää kolttapukuja. Aika taisi olla kypsä sille, että aloimme olla omia itsejämme", Minna Mosnikoff miettii. Hän kokee olevansa koltta vaikka ei osaa kieltäkään.
"Kasvuympäristö on tärkein vaikuttaja. Siellä mä olen syntynyt, kasvanut ja elänyt", hän vakuuttaa. Nyt pääkaupunkiseudulla asuessaan hän haluaa korostaa syntyperäänsä ehkä vielä enemmän kuin Sevettijärvellä.
Sevetistä mediaopintoihin
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Minna lähti monien muiden Inarin nuorten tapaan muualle opiskelemaan.
Hän valmistui Länsi-Lapin ammatti-instituutista medianomiksi, erikoistumisalanaan editointi. Pintaraapaisuna koulussa opiskeltiin muitakin mediataitoja. "Kuvauskin vähän kiinnosti mutta sitten päätin, etten halua raahata isoja kameroita ja jalustoja", hän naurahtaa.
Puolivuotinen oleskelu Tukholmassa päättyi työttömyyteen pääkaupunkiseudulla. Mutta tekevä tyttö etsiytyi multimediakurssille, joka alkoi keväällä 1999. Kouluttajana oli Tekniikan alan lisäkouluttaja AEL, entinen Ammattien edistämislaitos ja hänen nykyinen työnantajansa. Minna Mosnikoff toimii AEL:n mediasuunnittelijana. Hän valmisti romppunsa laitoksen ulkoisena tuotantona.
"Ovatko koltat olleet Sevetissä vasta 50 vuotta", Minna alkoi ihmetellä kurssikeväänä, kun Sevettijärvellä samaan aikaan touhuttiin elokuussa pidettäviä kylän 50-vuotisjuhlia. Hän huomasi, ettei tiennyt juuri mitään kotikylänsä historiasta.
"Sinne oli rakennettu koulu, kirkko ja tie mutta en tiennyt mitään sen tarkempaa sillä omat muistikuvani alkavat vasta 1980-luvulta. Elämänmeno oli tuttua mutta mistään ei muistanut milloin ja mihin se liittyi."
Romppu antoi
uusia oivalluksia
Ennen kylän tarina kulki perimätietona, nyt se tiedon valtatie on hiipumassa. Minna Mosnikoff ryhtyi kyselemään vanhojen valokuvien perään ja keräsi tietoja kylän tapahtumista.
Yllätyksiä mahtui matkalle monta.
"Oivalsin, että sähkökin tuli Sevettiin vasta vuonna 1978, kun itse olin kolmevuotias. Ja miten minä pystyisin nyt elämään ilman sähköä! En mitenkään!"
Toinen yllätys olivat Sevetin nuoret. 1960-luvulla he pelasivat lentopalloa piiritasolla ja kylässä oli paljon aktiivista nuorisoa. Nyt useimmat lähtevät työn ja opiskelun perässä etelään.
Ensimmäisiä
enää kourallinen
Sevettijärven nauhamainen kylä sijaitsee Inarissa, noin 35 kilometrin päässä Norjan rajasta.
"Romppua tehdessäni ihmettelin sitäkin, miksi kylä piti levittää niin laajalle alueelle. Millainen se olisi nyt, jos se olisi rakennettu tiiviisti Petsamon talvikylien malliin. Mutta silloin ajateltiin, että joka perheen kalavedet ja porolaitumet piti olla lähellä."
Petsamosta evakuoiduille koltille asuttaminen merkitsi samalla myös paikalleen asettumista, suurta elämänmuutosta.
Nyt Sevetissä on enää noin 350 asukasta, heistä 90 prosenttia on kolttasaamelaisia. Sevettijärven ensimmäisiä asukkaita on elossa enää kourallinen.