Seu­tu­kun­tien talous kasvaa ko­his­ten

Vain neljässä maamme seutukunnista talous näyttää huonontuvan, kun kasvusta pääsee nauttimaan 43 seutukuntaa. Parhaimpaan kasvuun yltävät Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa, kun taas vaikeimman paikan edessä ovat äkillisten rakennemuutoksen kohteeksi joutuneet Pohjois-Karjala, Jämsä, Keuruu ja mahdollisesti lähiaikoina myös Lohjan seutu.

Kuvassa Oulun kaupungintalo.

Tiedot ilmenevät kauppa- ja teollisuusministeriön keskiviikkona julkistamasta aluetalouskatsauksesta.

Äkilliset rakennemuutokset ja irtisanomiset eivät välttämättä heikennä alueen taloutta, sillä jo olemassa olevat tai aloittavat yritykset palkkaavat uutta väkeä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi, että Joensuun synkät näkymät ovat kääntymässä parempaan suuntaan. Joensuussa on hänen mukaansa poikkeuksellisen suurta kysyntää valtion erityisrahoitusyritys Finnveran lainoille, mikä kertoo yllättävästä investointiaktiivisuudesta.

Joensuun alue joutui vakaviin vaikeuksiin, kun Perlos ilmoitti sulkevansa Pohjois-Karjalan tehtaansa.

Useita yrityksiä vaivaa jo lähes jatkuva työvoimapula, joka koettelee pahimmin rakennus- ja metallialaa. Itä-Suomeen tarvittaisiin lisää lääkäreitä ja terveydenhoitajia, Pohjanmaalla taas olisi töitä tarjolla kasvihuoneviljelyn työntekijöille.

Uusia yrityksiä perustetaan nyt ennätystahtiin ja samalla uusien yrittäjien määrä on on noussut ennätyslukemiin. Viime vuoden lopussa yrittäjiä oli 233 000 eli lähes 11 000 edellisvuotta enemmän.

Huolestuttavaa on ministeriön mielestä yrittäjien ikärakenne, sillä neljännes heistä on yli 55-vuotiaita.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä