Oulu Oulun evankelis-luterilaisilla seurakunnilla on tänä vuonna ollut meneillään useampia rakennus- tai laajennusurakoita. Yksi näkyvimmistä töistä on Oulun tuomiokirkon piharemontti, joka valmistuu tässä kuussa.
Kirkkopihan kahdelle kesälle jaksotettu peruskunnostus on loppusuoralla. Pihan ilme on muuttunut täysin uudenlaiseksi, mikä on ollut tarkoituskin, Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Kangasniemi kertoo.
"Kirkkopihan ilme oli ennen kunnostusta samanlainen kuin vuonna 1916. Sen jälkeen kaupunki kirkon ympärillä on muuttunut hyvin paljon. Peruskunnostuksen myötä kirkkopiha haluttiin nykyistä ympäristöään vastaavaksi", Kangasniemi sanoo.
Kirkkopihan nurmikot ja istutukset on uusittu. Koivut, joiden katsottiin haitallisesti peittävän itse rakennuksen, on kaadettu, ja tilalle on istutettu lehmuksia.
Uudistunut piha vastaa Kangasniemen mukaan myös viime vuosikymmenellä perusteellisesti korjatun kirkon kuntoa.
Kirkkopihan kiveykset on uusittu tämän päivän olosuhteita vastaaviksi. Pääsisäänkäyntiä on levennetty ja portaita kunnostettu, ja tontin rajalle on rakennettu aita. Kirkkoon on tehty myös invayhteydet.
Monitoimitalo Kaakkuriin
Kaakkurin uudelle asuinalueelle valmistuu ensi vuonna seurakuntakeskus, jonka huoneistopinta-ala on noin 1 200 neliömetriä. Perusta on jo saatu valettua, ja runkoa rakennetaan parhaillaan. Työt on tarkoitus saada päätökseen touko-kesäkuussa 2004.
Seurakuntakeskukseen rakennetaan kirkkosali, mutta ennen kaikkea se palvelee kaakkurilaisia monitoimitilana. Kangasniemen mukaan keskus vastaa lapsi- ja nuorisotyön tilojen tarpeeseen uudella asuinalueella, mutta siellä on puitteet myös vanhustyölle.
Kaakkurin seurakuntakeskuksen kustannukset nousevat 4 253 000 euroon.
Linnanmaalla
modernit tilat
Mittava hanke on ollut myös Pyhän Luukkaan kappelin laajentaminen Linnanmaalla. Alun perin yliopistoyhteisön hiljentymistilaksi rakennettu kappeli on saanut rinnalleen uuden rakennuksen, jonka pinta-ala ulkoseinät mukaan lukien on 412 neliömetriä. Rakennuskustannuksiksi tuli 1 113 000 euroa.
Tuiran seurakunnan kirkkoherran Hannu Ojalehdon mukaan tilat tulivat suureen tarpeeseen. "Kun kappeli rakennettiin, alusta saakka kävi ilmi, että yliopistoyhteisön lisäksi myös alueen asukkaat ottavat sen omakseen", Ojalehto sanoo. Tarvittavia seurakuntatiloja Linnanmaalla ei kuitenkaan ollut.
Uudessa rakennuksessa on kaksi seurakuntasalia, jotka voi yhdistää toisiinsa ja joihin tällöin mahtuu noin sata henkilöä. Saleilla on toiminnallinen yhteys suurehkoon kerhotilaan. Lisäksi seurakuntatiloissa on keittiö, työskentelyhuone sekä vastaanotto- ja keskustelutilat. Käytävässä on vitriinitilat, joihin Ojalehdon mukaan on aikomus asettaa näytteille taidetta.
Linnanmaalla pystytään nyt kirkkoherran mukaan järjestämään seurakuntatoimintaa kaikissa muodoissaan.
Uusien seurakuntatilojen saantia juhlitaan Linnanmaalla syyskuussa. "Tilojen toimivuudesta ei vielä ole näyttöä, mutta päältä katsoen minusta näyttää, että seurakuntalaiset saavat modernit ja toimivat tilat", Ojalehto sanoo.